Vinttikoira ja kissa? Jep, toimii ainakin meillä.
Ensimmäisenä esittelyyn "Iberon kissa" Punkku.
Millamarin Ivo K.
osh d 24
Punkku on kastroitu uros
osh d 24
Punkku on kastroitu uros
Ippa ja Punkku oli erottamattomat jossain välissä. Asia johtui ehken
siitä, että vuoden ajan Punkku oli ainoa kissa ja se kaipasi kovasti
seuraa. Ja Ippa taas oli nuori koira, joka kaipasi leikkiseuraa, mitä se
ei Skylta ja Capolta niin saanut sisällä ollessa.
Pinkyn tullessa taloon, tajusin miten paljon Punkku oli kaivannut kissakaveria, mutta kyllä se silti edelleen on Ion kissa.
Aamurutiinit menossa
Punkku löytää aina lämpimimmän paikan
Ja sitten se toinen korvakas, oman tiensä kulkija, pieni ja pippurinen
Pinky noin viikko ennen pentujen tekoa |
Pinky on tosiaan sijoituskissa ja sopimuksen mukaan se meni tekemään pennut kasvattansa luokse.
8.11.2012 syntyi viisi pikkukissaa, 3tyttöä ja kaksi poikaa, Lisää tietoa pennuista löytyy täältä.
Meillä on siis piiiiitkän aikaa kissavaje kotona, koska eihän se Pinky kotiin pääse ennen kuin pennut ovat luovutusikäisiä.

Pinky jälkikasvunsa kanssa. Kuva: Mirka Vanhanen/Cattery DeLaSoul´s |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti