keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Vintit laavuilee

Siellä ne ritisee. Yksi kepinnokassa minulle (valmistuu nopeammin) ja kun olen sen syönyt, niin on mun puolikas ja koirien kaks ja puoli jo valmiina.

Eilen päätettiin katkaista tylsyyskausi ja lähteä makkaranpaistoon laavulle. Eihän siinä paljoa matkaa tule kävellessä, ehkä himpun yli kilometri suuntaansa. Mutta nähtävästi pojat ehti sitten paikanpäälläkin juosta ihan riittämiin.
Tovi meni ennen kuin sain nuotion syttymään, sen verran kosteita oli puut. Savua kyllä sain aikaan enemmän kuin koskaan ennen. Hetken jo pelkäsin joutuvani syömään kylmää makkaraa. Koiria se ei niin olisi ehkä haitannut. Koirat tuoksuu vielä tänäänkin savulle, samoin mun vaatteet ja pidemmän päälle se on aika päätäsärkevä tuoksu. Mutta oli se sen arvoista. Katsella kun galgot juoksee (vintit pimeenä), Sky seisoskelee mahdollisimman korkealla paikalla muutaman kymmenen metrin päässä tähystelemässä, jossain kaukana haukkuu koira ja puut ritisee nuotiossa. Jos ei huomioida sitä, että paniikissa rääyin galgoille painokelvottomia sanoja niiden painokelpoisten välissä, kun yritin saada niitä lopettamaan sen hullun juoksemisen kivikossa ja ryteikössä (messariin reilu viikko, olisi paree pysyä ehjinä), niin reissu oli varsin rentouttava. Äkkiä se parituntinen menee.

Kuvat on valitettavasti vähän huonoja, kameraa vaivasi taas pahemman kerran joku ja tarkennuksen kanssa oli enemmän kuin suuria ongelmia. Se ei enää vaan pysy mukana, mitenkään.
Ja ekaa kertaa bloggeri takkuilee kuvien kanssa, joten piti poistella osa kuvista, kun eivät suostuneet asettumaan sinne minne piti ja osa kuvista koki jonkun mystisen laadunheikkenemisen matkalla blogiin ja meni pikselimössöksi, joten nekin piti poistaa. Outoa.

Menomatka on melkein koko ajan loivaa ylämäkeä. Sellaista koirille sopivaa rallausmäkeä.


Ja juomavettäkin riittää. Tuossa kohtaa on ollut aina vettä, kun olen tuolla käynyt. Toisella lähistön laavulla taas on sadevesitynnyri, josta saa koirille otettua vettä.

Ei savua ilman tulta.
Sumeat kalkuttimet.
Kassius odottelee syrjemmällä.
Pöö laavun katolla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti