Vintit pyhittää lepopäivän

"Once in a lifetime" tilanne. Ibero ja miestuomari, joka saa koskea näin.

Tälle päivälle osui lepopäivä. Eli suomeksi sanottuna leikin olevani sokerista tehty ja päätin ettei meidän ole pakko mennä sateeseen tekemään pitkää lenkkiä tai juoksemaan vapaana.
Käytiin toki normaali aamulenkki ja sitten pikkulenkki ja sitten vähän koulutuskentällä "tottistelemassa".  Vettä ja räntää satoi vuorotellen ja tuuli ihan liikaa. Ja varpaat jääty ja hanskat kastui ja muutenkin oli kylmä.
Toki ehdin siinä ensin katsella jonkun tovin kaverin treenaamista omien koiriensa kanssa ja vielä Pöndenkin kanssa se touhuili. On sillä vaan hyvät hermot. :D
Iltalenkilläkin vain satoi, ensin vettä ja sitten lunta/räntää melkein vaakatasossa ja sitten taas vettä. Loskaa ja liukkautta riittää. Selvittiin silti 45minsan lenkki, koirat oli mielissään kun pääsivät sisälle viimasta ja sateesta.

Pöölle maistui jopa ruokakin tänään. Laitoin vähän vähemmän Mirracoat-öljyä, silti se haisi sieltä vähän läpi, mikä on hassua, koska en ole koskaan ennen huomannut moista muiden lihojen kanssa. Vai johtuuko se siitä, että tämä hevosenliha on tuoretta ja kohtuullisen veretöntä. Mutta en kyllä ole huomannut sen haisevan ihmistenkään jauhelihasta läpi ja sen pitäis ainakin olla laadultaan hyvää. Noh, en tiedä, läpi se silti haisee tuosta hevosesta. Onneksi sitä öljyä on enää vaan pullonpohjat jäljellä.
Noniin, mentiin taas aiheesta lampaanhoitoon, palataan takaisin asiaan. Eli siis koska Pöön eilinen ruoka jäi vähän vajaaksi syönniltään ja aamulla se sai ihan vähän pelkkiä raksuja, niin iltaruoka hevosineen maittoi varsin hyvää tahtia. Pientä arpomista oli, laitan sen edelleenkin vain öljyn piikkiin. Koska taas se kiipesi raapimapuuhun hakemaan kissalta jääneet lihat ja ne meni hotkimalla. Tai sitten varastettu on vaan parempaa. Mutta tämän se teki vasta syötyään omansa.

Iberon jalka on edelleen ok. Sky taas oli mennyt vähän juntturaan eilisestä metsäreissusta ja vähän näytti olevan ep toisesta takasesta kylmiltään ravatessa. Mutta lämmettyään ei mitään ongelmaa. Sen siitä saa kun vanha unohtaa olevansa vanha.

Ihmettelette lienet näitä kuvia, jotka eivät liity tekstiin mitenkään. Ne on inspiraatiokuvia mulle itselleni.
Meidän pitäisi aloittaa Pöön kanssa näyttelytreenit. Alle kuukausi messarin näyttelyihin ja mikään ei ole vielä hallussa. Kaksi näyttelyä takana, joissa molemmissa se riekkui enemmän tai vähemmän. Minkäs sille voi, jos on niin iloinen, että tekee mieli pomppia ja loikkia. Kuvat on helmikuulta Tuusniemen ryhmänäyttelystä, pentuluokasta. Kuvaajan virkaa toimitti Jaana ystäväiseni.

Kuten kuvista näkyy, niin harjoiteltavaa on vielä paljon. Kun vain saisi oltua jämäkkä itselleen ja viitsisi treenata joka päivä edes seisomista. Minuutti-kaksi per päiväkin auttaisi jo paljon.

Tällä blogilla on varsin hiljainen lukijakunta. kävijöitä kyllä riittää, mutta kenelläkään ei mitään sanottavaa. =D

 

Päätämme tämän päivän näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.