Ihania ihmisiä ja pakkasta.

Tulin eilen kotiin ja sain käsiini Suomen faaraokoirat ja ibizanpodencot ry.n jäsenlehden, jonka joulunumero kulkee nimellä joulufarkku.
Olin itse laittanut sinne Capon kuolinilmoituksen, mutta se mitä sieltä löytyi sen lisäksi, lämmitti mieltä ja sai kyyneleet taas valumaan poskia pitkin.
En ollut edes ajatellut, että kukaan mitään vastaavaa tekisi. Ihmiset on ihania. Ainakin ne, jotka minä tunnen.

Oma puolikkaan sivun muistoikirjoitus näytti kovin valjulta ja pieneltä tämän rinnalla. Mutta ei se haittaa. Capo ansaitsi tämän.

Noh, se siitä.

Täällä on taas kova pakkanen. Koirat ei tarkene lenkkeillä.
Tänään koirapuistossa Ibero pissasi melkein kaksi minuuttia, kakkasi samaan kohtaan pissan perään, juoksi portille ja alkoi kiljumaan suoraa huutoa. Ihmiset kääntyi katsomaan, että mitä täällä tapahtuu, kun koira huutaa kovaan ääneen taukoamatta.
Ippa oli pienellä puolella, ettei se vahingossakaan juokse Pöön kanssa, koska sairasloma jatkuu edelleen. Ja mulla sitten meni ehken kymmenisen sekunttia, että pääsin isolta puolelta pienen puolen portille kiljuvan koiran luokse. Portti auki ja koira ravasi vapaana auton luokse odottamaan oven avaamista. Pienen hetken se vielä autossakin huusi, mutta sitten tassut lämpeni. Kyllä mä ymmärrän, että tollanen rapiat parikymmentä pakkasastetta on paljon ja Ipan tassut on olleet aina herkät kylmälle, mutta en tiedä oliko tossa jo vähän liioittelunmakuakin mukana. Sky lähti heti Ipan perään pois koirapuistosta, mutta Pönttisen sain onneksi vähän juoksemaan ja liikkumaan, joten se pystyi olemaan puistossa kymmenisen minuuttia ennen kuin tassut jäätyi.

Huomenna me jatketaan taas matkaa, ajellaan Kokkolaan Pööppiksen veljen luokse kyläilemään ja tietty näkemään muita veljiä ja siskoa (jos kelit antaa periksi juoksennella ulkona) ja Pöön äitiä ja kasvitätiä ja ja ja.
Perjantaina ajellaan sitten taas etelään joulunviettoon.
Jätin Punkun vanhempien luokse hoitoon, kun en viitsinyt sitä parin päivän takia autossa pakkasella kuljetella montaa tuntia suuntaansa.
Mitä ilmeisemmin Punkulla ei ole ollut ikävä meitä muita, jos kuvasta voi jotain päätellä.

7v.

Hyvää 7v. syntymäpäivää sinne jonnekin Capo.

En ole unohtanut...

Pimeet näyttelehtii...ja sairastaa jälleen

Noniin. Blogitaukoon oli syynsä. Näyttelyväsymys ja siitä iskenyt viitsimättömyys ja ja ja.

Nyt on kuitenkin aika päivittää kuulumiset.

Kuva: Kerttu Haaslahti

Messarista selvitty hengissä.
Mä inhosin sitä tavaroiden raahausta enemmän kuin muistinkaan. Kaljakärryt uppoaa lumeen aika lahjakkaasti, kun kyydissä on kaksi kevythäkkiä. Argh!
Tulokset oli hyvin odotetunlaiset, Pöön osalta himpun paremmat kuin osasin odottaa. Kaikkea en Ipan kohdalta arvosteluista allekirjoita, mutta kuten sanoin, en muuta oikeastaan odottanutkaan. Ippa on vähän eri tyyppinen mitä tuomarit galgoista hakee...joskin Ipan tyypissä ei ole mitään vikaa, se ei vaan mene siihen tyyppiin, mitä tuomarit galgolta odottavat...joka välillä sotii rotumääritelmää vastaan paljonkin. Mutta kyllä, se kantaa häntää liian korkealla ja vielä kiepilläkin. Allekirjoitan täysin. Kulmauksia sillä ei ole milliäkään liian vähän, vaikka niin sanottaisiin...näillä kun ei kuulu olla kovin kummoisia kulmauksia, vaikka tuomarit niitä pääsääntöisesti odottaa tai ainakin hyväksyy ne. Päästä sen sijaan saisi antaa noottia, kuonon pituudesta siis, mutta sitä ei mainittu lainkaan tällä kertaa. Onhan se vähän tollanen iso rotjake, eikä niin kevyt, kuin saisi olla, mutta olin tosiaan tyytyväinen Erittäin Hyvään. Eli Ipalle molempina päivinä saldoksi EH.

Kuva: Kerttu Haaslahti

Pönttinen sen sijaan. Mä olen jostain syystä sokea tolla koiralle. En tiedä mistä se johtuu. En osaa selittää mitä tarkoitan, mutta jotenkin en vain osaa katsoa sitä "sillä silmällä". Odotin sille myös EH:ta.
Sillä on turhan paljon kulmauksia takana, oikeasti (tätä ei suinkaan mainittu arvostelussa). Ja edestä se on suora (mainittiin toisena päivänä). Oikeasti. Selässä saisi erottua paremmin ne kolme erillistä osaa (tätäkään ei mainittu). Oikeasti. Ja häntäkin saisi olla pidempi tai ainakin se saisi olla jotenkin muuten kuin kippuralla (nämä mainittiin). Mutta noin niinkun muuten se taitaa olla ihan mukiinmenevä otus. Pieni Pönttinen. Toisena päivänä se oli kokonaisuudessaan pentumainen tuomarin mielestä. No niinhän se onkin. Se näyttää varmaan vanhanakin vielä ihan pennulta. =D
Pöön saldona siis molemmilta päiviltä ainoana junnu-uroksena ERI ja Helsinki Junior Winner 2012 - ja Winner 2012 - tittelit nimen eteen lisättäviksi.

Kuva: Kerttu Haaslahti

Erityisen tyytyväinen olen Pööppiksen kehäkäytökseen. Ei riekkumista ja se seisoi hienosti aloillaan. Ei välttämättä juuri tismalleen oikein (en vaadi jalkojen millilleen tasassa oloa tässä vaiheessa), mutta paikallaan. Se antoi tuomarin koskea molempina päivinä täysin ilman pienintäkään ongelmaa, kiinnipitämättä ja oli muutenkin asiallisesti, eikä pelännyt tai arastellut mitään muutakaan näyttelypaikalla. Fiksu ja avoin nulikka ja sen luonne on se mitä arvostan tuossa koirassa eniten. Kun on yksi arka ja hyvin pidättyväinen, pelokaskin, niin Pöön käyttäytyminen ja suhtautuminen asioihin tuntuu yksinkertaisesti upealta. Luonne on ehdottomasti parasta Pööppiksessä ja asia jota arvostan paljon.

Kuva: Kerttu Haaslahti

Mun ostelut messarista oli taas nollaluokkaa. Eikun ostinhän mä sikakalliita fudgeja...jotka oli niin pahoja, että ne on edelleen syömäti. Ja tokihan mä ostin Pöölle isot ruusukkeet molempina päivinä. Mutta muuten en taaskaan ostanut mitään. En edes muistanut, että mun piti ostaa pojille nahkahihnat yhdeltä ulkomaiselta kojulta, koska ne on edullisia ja niitä on mulle kehuttu. Noh, ehkä sitten ensi vuonna on hihnapäivityksen aika.

Kuva: Kerttu Haaslahti

Ja sitten se sairastusosio.
Oltiin metsäilemässä omalla porukalla maanantaina ja sitten tiistaina basenji-podengo seurassa ja Iberon jalasta meni jälleen kerran ilmeisesti gracilis. Taas se antoi vihjettä jo ennakkoon, mutta en uskonut (tyhmätyhmätyhmä!).
Olettaisin, että tällä kertaa se repesi vanhan arven yläpuolelta, mutta varma en toki voi olla. Eli jälleen syödään kipulääkettä ja lenkkeillään lyhyesti/kevyesti. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että kävellään puhtaasti ja äsken iltalenkillä ravikin oli jo pääasiassa puhdasta. Pitkä on silti tie siihen, että juostaan vapaana. Onneksi en ilmoittanut sitä Kajaanin Tamminäyttelyyn, olis nekin rahat menneet hukkaan dopingin takia. Pöön ilmotin, vahingossa nuortenluokkaan, kun piti ilmoittaa junnuihin.

Pöö, Kiira,Karla,Kerttu ja Kaia

Muuten me ollaan vaan oltu. Huomenna pitäisi jotenkin saada Pöndeen liikettä, koska se alkaa olemaan remmilenkeillä vähän rasittava, kun ei ole päässyt juoksemaan sitten keskiviikon...ja nyt on vasta perjantai.
Ehkä meidän pitää mennä huomenna "metsälenkille" kaksisteen ja etsitään joku auraamaton tie ja kahlataan hangessa.

Ippa ja Punkku nauttii uudesta pedistä

Skyn 10,5v. "synttärit"kin meni jo. Ei olis 2009 sykysllä uskonut, että tuo koira on hengissä vielä näin monta vuotta myöhemmin. Silloin annettiin aikaa jouluun. Mutta toisaalta...ei ne sanoneet, että minkä vuoden joulusta oli puhe.

Pinkyn pennut syö ja kasvaa hyvin. Enää "muutamia" viikkoja, niin Pinky tulee takaisin kotiin. Ja ehkäpä Punkku alkaa taas elämään normaalisti. Eli olemaan aktiivinen ja leikkisä jne.

Kuva: Mirka Vanhanen Cattery DeLaSoul´s

Pimeet on pidelly ilmoja...

Eli tukevasti ollaan oltu sisätiloissa pakkasta piilossa.
Siirryttiin tossa sunnuntaina Savosta Hämeeseen ja sittenpä ne pakkaset alko saman tien täällä etelämmässäkin.
Mä olen nukkunut ja vintit on nukkuneet. Epäilen, että minä nukuin eilen enemmän kuin vintit. Ja se on jo paljon se.

Me ollaan vaan nukuttu...

Mähän unohdin galgojen uudet takit kotiin. Huomasin erheeni 40km jälkeen, joten en enää viitsinyt kääntyä takaisin. Laskeskelin, että vanhoja rönttiä on autossa sellainen määrä, että pärjätään tarpeen vaatiessa niillä ja mukaan sattui myös Capon vanha warmhow-haalari, joka on osoittanut jälleen kerran mielettömän hyvät lämpöominaisuutensa.

Tänään aamulla päätin, että nyt on mentävä pidemmälle lenkille, kuin vain korttelin tai kahden ympäri. Lämpömittari raksutti reippaatt -20. Niin mä sitten teippasin koirille eriparisukat jalkaan, galgoille kaks kerrosta vaatetta ja Skylle yhden ja itselleni myös pari kolme kerrosta vaatetta ja eikun menoksi. Mun tuli kuuma, Skyn tuli kuuma, galgojen näytti olevan sopiva. Pöntti pääsi vähän juoksentelemaan vapaanakin ja purkamaan energiaa, jota se ei kyllä ihan mahottomiin ollut kerännyt pakkaspäivinä.

...Ja nukuttu...

Illalla olikin sitten ihan eri ääni lämpömittarissa. Iltalenkin aikaan se näytti vain -7.8, ja keli oli mitä mainioin. Vähän tuuleksi, mutta ei vielä häiritsevästi. Kukaan ei palellut ja kukaan ei tarvinut vaatteita. Ja nyt näyttäis mittari sanovan, notta -7 olis lämpötila. Nam. Aamulla pääsee siis ihan oikealle lenkille.

Otettiin tossa vähän viimehetken seisontatreenejä. Ippa oli upea. Pöö sen sijaan... huoh. Olis ehkä pitänyt treenata, mutku "kyllä se kotona osaa". Tein muutoksen hihnaan ja laitoin snaken kaulaan, nahkahihna on kadoksissa, joten piti sitten askarrella toisesta näyttelyhihnasta hihna sille snakelle, enkä oikein ole tyytyväinen siihen hihnaan. Mutta näillä mennään, ellen löydä jostain sitä kadonnutta nahkahihnaa isompine snakekaulaimineen. Häiriötekijät oli ainakin Pöön kanssa kohdillaan, vieressä kerjäävä Ippa ja jaloissa pyörivä kissa. Olis pitänyt opettaa se seisomaan vapaasti. Se toimis sillä varmasti kaikista parhaiten.

...Ja vielä nukuttu.

Mitähän muuta meille kuuluu... Koirat ja kissa viihdyttävät itseään tuijottelemalla lintulautaa, joka killuu omenapuussa. Se orava on paras, jos Pööltä kysytään, mutta ne kaks oravaa kilpasilla männynrungossa on parempi kuin se paras orava. Punkku tykkää kaikista, pikkulinnuista, isoista linnuista ja kurreista. Fasset (fasaanit) on jossain piilosilla ollut pakkasilla, samoin rusakot on viettäneet hiljaiseloa. Ehkä hyvä niin, joku päivä noi vanhat ikkunat hajoaa siitä raapimisesta, jonka rusakko Pöössä aiheuttaa, eikä olis kiva, jos se sattuis just kovien pakkasten aikaan.

Ippa yrittää olla pieni.

Pinkyllä menee hyvin ja ei niin hyvin kasvattajan luona pentuineen.
Pentujen painot laski jonkun tovin päästä syntymästä ja ne joutuivat lisäruokinnalle. Painot lähti onneksi hyvin nousuun ja kaikki oli ok, joskin Pinkyn maidontulo sitten ehtyi samaa tahtia. Pennut se silti hoitaa muuten itse täydellisesti, kasvattajalle jää sitten ruokintapuoli.
Nyt kuitenkin toissapäivänä kävi niin, että Pinky hyvin suojelevana emona oli hermostunut kun penskat oli tutkineet maailmaa turhan kaukana ja oli vahingossa nappaissut turhan kovasti yhtä pennuista. Ja jotta kaikki menisi niin surkeasti kuin vain voi, niin hampaat oli osuneet leuan alle ja silmään. Se silmä oli sitten entinen ja tänään tilanne oli sellainen, että pikkuinen SIA tyttö oli pakko päästää pois tästä maailmasta. :(
Harmittaa, että kaikki on mennyt niin huonosti. Ensin tuo lisäruokintajuttu ja nyt tuollainen onnettomuus. Tiedän toki, etten mä olisi voinut asiaan vaikuttaa mitenkään, mutta silti on sellainen olo, josko olisin voinut tehdä jo alunperin jotain toisin Pinkyn kanssa. Mutta se söi monipuolisesti ja hyvällä ruokahalulla tiineenä ja onnettomuuksiin mä en voi vaikuttaa. Vahinkoja sattuu ja jotenkin toi silmäjuttu sopii niin hyvin tähän mun tän vuoden karmaan.
Mutta siellä on neljä hyvinvoivaa pientä korvaparia kasvamassa ja se on tällä hetkellä tärkeintä, että ne voivat hyvin.

Kaikki vielä koossa tässä vanhassa kuvassa.
Kuva: Mirka Vanhanen, Cattery DeLaSoul´s

Virtuaalimaailman täydelliset koiranomistajat

Välillä taas jotain muuta, kuin pimeitä vinttejä.


Erilaisia netin eläinaiheisia keskustelufoorumeita- ja palstoja lukiessa tulee väistämättä eteen nuo täydelliset koiranomistajat, joita tuntuu olevan netissä enemmistö.
En tiedä tunteeko kukaan tällaista täydellistä koiraihmistä oikeassa elämässä (minä en ainakaan tunne), mutta nettikeskustelujen perusteella niitä pitäisi pursuilla ympäri suomen lähes ovista ja ikkunoista.

Mitä tarkoitan täydellisessä koiranomistajalla?
Tarkoitan niitä, jotka omien kertomustensa mukaan heräävät aamulla lenkittämään koiraa kahdeksi tunniksi, töiden jälkeen tehdään kahden tunnin lenkki ja sitten illalla vielä ainakin 1,5h. Ja joka päivä johonkin väliin mahdutetaan sitten agitreenejä, tokoilua, jälkeä, paritkin eri lajin treenit per päivä. Ja tämä siis joka päivä, ympäri vuoden, omasta terveydentilasta viis, oli vaikka 42 astetta kuumetta ja pää kainalossa, niin silti mennään ja omistajahan tekee töitä 8-16.

Näiden samojen ihmisten koirilla ei ole koskaan mitään terveydellistä vikaa ja niillä on aina täydellinen ruokintamalli, josta usein paistaa tärkeimpänä ajatuksena läpi se, että se on kallein mahdollinen tapa/tuote ruokkia koiraa ja se sopii täydellisesti koiralle.
Heidän treeninsä onnistuvat aina täydellisesti ja koirat toimivat aina upeasti. Ohjaajasta puhumattakaan. Koskaan ei tehdä virheitä tai mennä takapakkia. Sana-"ongelma" ei kuulu heidän sanavarastoonsa.

Ja tokihan sitä muistetaan sitten mainostaa, että "minun koira liikkuu näin ja näin paljon vuorokaudessa".
Heidän mielestään koira, joka tekee normaalit lenkit aamulla, iltapäivällä ja illalla, sisältäen vapaanajuoksua jne. liikkuen päivässä vähemmän kuin heidän superkoiransa, eivät saa riittävästi liikuntaa.

Jokaisella on toki eri käsitykset koiran perustarpeista liikunnan suhteen. Joku käyttää koiraansa vain takapihalla tarpeillaan, toisen koirat on tarhassa ulkona koko päivän, kolmannen saa juosta omalla aitaamattomalla tai isolla aidatulla pihalla/tarhassa koko päivän tai useita tunteja, neljännen koirat on näitä täydellisen koiranomistajan koiria liikunnan suhteen ja viidennen taas tekee aamulla tunnin lenkin, töiden jälkeen tunnin lenkin ja illalla puolituntia, käyden silloin tällöin treeneissä ja viikonloppuisin pitkillä lenkeillä. Ja kaikkea tältä väliltä ja kaikkien näiden koirien omistajat pitävät tarjoamaansa liikuntamäärää riittävänä.

Mutta mikä on liikaa? Pitääkö koiralle tarjota myös "täysiä" lepopäiviä? Jos minulta kysytään, niin pitää. Silloin käydään vain tarpeilla, eli kierretään kortteli, kaksi, ehken yksi vähän pidempi lenkki. Minun koirani ainakin nauttivat siitä yhdestä lepopäivästä vilkkaamman aikataulun jälkeen.
Täydellisen koiranomistajan koirat eivät tarvitse lepopäiviä. Koirahan on tehty liikkumaan.
Mutta eikö levon kuuluisi olla osa koiran treeniohjelmaakin?  Ilmeisesti ei.

Noh, sinänsä en ole huolissani näistä täydellisen koiranomistajan koirista, koska uskon niiden esiintyvyyden laskevan murto-osaan, kun astutaan virtuaalimaailmasta tosielämään. Totuus lienet hyvin toisenlainen. Arkinen.
Toki, minusta on hienoa, että koirien kanssa harrastetaan aktiivisesti. Ja enemmän liikuntaa on parempi kuin vähemmän liikuntaa. Mutta rajansa kaikella. Miksi netissä pitää esittää niin täydellistä?
Eikö voisi vain myöntää, että ei, tänään Musti ei päässyt pitkälle lenkille, koska tänään en vain enää töiden jälkeen jaksanut, mennään sitten huomenna kunnon lenkille. Tänään jäi illan juoksulenkki tekemättä, kun satoi kaatamalla vettä. Eilen maattiin mustin kanssa vaan sohvalla. Huomenna taidetaan Mustin kanssa jättää menemättä pyörälenkille ja mennään sen sijaan kaupungille ikkunaostoksille.
Noin uskoisin sen todenmukaisemmin menevän monella. Ei aina vaan jaksa ja ehdi. Joskus pitää omistajankin levätä.

Oikeastaan eniten ihmettelen kuinka nämä täydelliset koiranomistajat ehtivät töiden ja koirien liikutuksen (tuntikausia joka päivä) ja harrastusten (joka päivä) lisäksi istua vielä netissä kaikki illat kertomassa kuinka paljon he liikuttavat koiriaan ja kuinka muut tekevät sitä liian vähän. Heillä taitaa olla vuorokaudessa paljon enemmän tunteja kuin meillä muilla. ;)   

Nämä jaksaa vuodesta toiseen naurattaa mua ja tuntuu että nykyään niitä tulee vielä enemmän vastaan kuin ennen.
Mutta nyt pitää lähteä pimeiden kanssa tuonne pimeään ja pakkaseen, että rassukat saavat riittävästi liikuntaa.

Vintit laavuilee

Siellä ne ritisee. Yksi kepinnokassa minulle (valmistuu nopeammin) ja kun olen sen syönyt, niin on mun puolikas ja koirien kaks ja puoli jo valmiina.

Eilen päätettiin katkaista tylsyyskausi ja lähteä makkaranpaistoon laavulle. Eihän siinä paljoa matkaa tule kävellessä, ehkä himpun yli kilometri suuntaansa. Mutta nähtävästi pojat ehti sitten paikanpäälläkin juosta ihan riittämiin.
Tovi meni ennen kuin sain nuotion syttymään, sen verran kosteita oli puut. Savua kyllä sain aikaan enemmän kuin koskaan ennen. Hetken jo pelkäsin joutuvani syömään kylmää makkaraa. Koiria se ei niin olisi ehkä haitannut. Koirat tuoksuu vielä tänäänkin savulle, samoin mun vaatteet ja pidemmän päälle se on aika päätäsärkevä tuoksu. Mutta oli se sen arvoista. Katsella kun galgot juoksee (vintit pimeenä), Sky seisoskelee mahdollisimman korkealla paikalla muutaman kymmenen metrin päässä tähystelemässä, jossain kaukana haukkuu koira ja puut ritisee nuotiossa. Jos ei huomioida sitä, että paniikissa rääyin galgoille painokelvottomia sanoja niiden painokelpoisten välissä, kun yritin saada niitä lopettamaan sen hullun juoksemisen kivikossa ja ryteikössä (messariin reilu viikko, olisi paree pysyä ehjinä), niin reissu oli varsin rentouttava. Äkkiä se parituntinen menee.

Kuvat on valitettavasti vähän huonoja, kameraa vaivasi taas pahemman kerran joku ja tarkennuksen kanssa oli enemmän kuin suuria ongelmia. Se ei enää vaan pysy mukana, mitenkään.
Ja ekaa kertaa bloggeri takkuilee kuvien kanssa, joten piti poistella osa kuvista, kun eivät suostuneet asettumaan sinne minne piti ja osa kuvista koki jonkun mystisen laadunheikkenemisen matkalla blogiin ja meni pikselimössöksi, joten nekin piti poistaa. Outoa.

Menomatka on melkein koko ajan loivaa ylämäkeä. Sellaista koirille sopivaa rallausmäkeä.

Ja juomavettäkin riittää. Tuossa kohtaa on ollut aina vettä, kun olen tuolla käynyt. Toisella lähistön laavulla taas on sadevesitynnyri, josta saa koirille otettua vettä.

Ei savua ilman tulta.

Sumeat kalkuttimet.

Kassius odottelee syrjemmällä.

Pöö laavun katolla.

Vintit väärällään kuvia

Joskus tuli kuvattua enemmänkin koiria ja hevosia ja kaikkea. Nyt kun kamera on siinä kunnossa, että sen kanssa saa taistella koko ajan ja sen jättämä laatukaan ei enää pärjää uusimmille kameroille, vaikka se ehjä olisikin, niin kuvausinto alkaa olla aika kadonnut.
Nämä syksyn sateetkaan ei ole innostaneet kulkemaan kameran kanssa kovin ahkerasti, mutta onneksi aina voi katsella vanhoja kuvia.
Ja koska olen laiska bloggaaja, aion vain jakaa läjän kuvia teidän kanssa.

Ibero 2010

Ibero 2011

Jordan

Capo & Io 2011

Capo 2011

Sky 2011

Capo & Pöö 2011

Io & Pöö 2011 (28.joulukuuta)

Stalkkerit 2012

Dancing on the ice 2012

In Finland, we call this "Reilu meninki". 2012

1xporokoira,2xwhippet,1xibizanpodenco,1xespanjanvinttikoira 1xafgaaninvinttikoira. Kaikki uroksia ja hyvin nukutti, paitsi tuota ystävän istuvaa paimenta.

Jänis(rusakko)kevennys.

Aulanko 2012

2 viikkoa...

Sky Match Show BIS-4 (2012)
Kuva: www.flatpower.fi

Enää 2 viikkoa tuohon Suomen koirakansan vuoden päätapahtumaan, Messukeskuksen näyttelyihin.
Vuodesta toiseen sinne on vain mentävä, vaikka ärsyttää ja ahdistaa jo valmiiksi se ihmispaljous ja ahtaus ja likaiset koirien ulkoilutusalueet ja kalliit hinnat ja ja ja. Onneksi minulla on vain uroksia. Onneksi minulla ei ole yhtään turkkikoiraa menossa näyttelyyn. Kauhistuttaa ajatuskin afgaanista tai jostain pienestä karvakasasta niillä pissalla kuorrutetuilla ulkoilualueilla. Voi kun ne alueet olisi vähän isompia. Olisiko siitä mitään haittaa, jos tilaa olisikin vaikka 50x50metriä?
Se ahtaus taas. Koko aika on kauhea tungos, ihmiset ei väistä, porukka vaan lohnii edessä. Viime vuonna tein toisena päivänä niin, että vein ensin häkit, pystytin ne ja sitten hain koirat autosta. Ja toisena päivänä taas jätin koirat hyväksi toviksi vaatteet päällä autoon ja hain ne sitten myöhemmin sieltä. Tyytyväisinä nukkuivat autossa, kun menin hakemaan niitä. Itse näyttelyynhän osallistui viime vuonna ja edellisenäkin vain Capo, mutta viime vuonna Ibero oli vinttikoirien rotuesittelyssä muiden galgojen kanssa molempina päivinä.

Ibero, kuopio 2010

Tänä vuonna ollaan onneksi jälleen yläkerrassa. Ahdasta on toki sielläkin ja ihmetystä herättää se, että 20 kehälle on osoitettu vain yksi häkkialue, mutta muuten tykkään yläkerrasta enemmän. Meillä olisi kehät vasta joskus hyvinkin puolen päivän jälkeen, mutta tiedä sitten uskaltaako menemistä jättää siihen, koska mun on pakko saada koirat häkkeihin. Tai siis ainakin toinen. Ja samaan häkkiin en voi Ippaa ja Pöötä laittaa, koska Ippa on turhan tietoinen omasta tilastaan ja rähähtelee syyttä suotta häkkikavereille. Mutta pitää nyt miettiä ottaako riskin ja toivoo osan ihmisistä lähteneen pois jo 12 aikaan vai pitääkö mennä koko päiväksi sinne patsastelemaan, mikä ei sekään kauheasti houkuttele.

Tälle vuodelle on ilmoitettu upea määrä lyhytkarvaisia ibizanpodencoja kehään. Lauantaina 8 ja sunnuntaina 13, joista kaksi tulee ulkomailta, karkeita on ilmoitettu lauantaille vain kaksi ja sunnuntaille 6.  Capon pennutkin on hienosti edustettuina ja pentujen kasvattajalla on kasvattajaryhmäkin ilmoitettuna molemmille päiville.
Galgoja on myös upea määrä, lauantaina 6 ja sunnuntaina 7. Se on oikeasti paljon ko. rodussa suomessa.
Lisäksi kiinnostaa paljon ensimmäistä kertaa suomessa näyttelyssä nähtävät kanarianpodencot. Lauantaina 1 kpl ja sunnuntaina 2. Molemmat koirat tulevat Saksasta.
Sunnuntaina onkin hyvä päivä, koska galgot,ibet ja kanarianpodet ovat kaikki samassa kehässä peräkkäin.

Ibero ja ensimmäinen näyttely, pentuluokka 2009
Kuva: Heli Partanen

Noh, mutta muihin juttuihin.
Oltiin lauantaina Pöön kanssa avaamassa joulua torilla. Mukana oli kaveri amerikanakitan kanssa. Seisoskeltiin ihan torin reunalla, poissa ihmispaljoudesta, lähinnä ajatuksena oli se, että Pöö joutuu näkemään paljon ihmisiä ja olemaan reagoimatta niihin, sillä kun on tapana yrittää mennä moikkaamaan kaikkia ja hyppiä vasten. Siellä se istua pönötti kuin vanha tekijä, kun ihmiset käveli oli. Lähdettiin sitten pois, kun ei se homma siellä tuntunut etenevän, aika surkea oli koko tapahtuma. Ehkä ne panosti vaan siihen upeaan ilotulitukseen, joka nähtiin sitten kaupungin toiselta puolelta. Se oli kyllä hieno kaukaakin katsottuna. Koiran kanssa en olisi muutenkaan sitä jäänyt sinne tuijottamaan, vaikka tapahtuma olisikin ollut jotain muuta kuin tylsä. Eiköhän yksi pakollinen ilotulituspäivä vuodessa riitä koirille.

SFK erkkari 2012 Capo BIS-käyttökoira
Kuva: Ari Koivisto

Mulle on iskenyt susikammo. Tuntuu että koko ajan lähtee koiria susien suuhun ja irtipitopaikat vähenee sitä tahtia, mitä mun tietoisuus lähialueilla liikkuvista susilaumoista lisääntyy. Noh, eihän me olla ennenkään susista välitetty, mutta en tiedä pitäiskö tässä alkaa jo pikkuhiljaa välittämään. Jotkin paikat joissa juoksutin koiria toissa- ja viimevuonna, on jo ehdottomia nounou paikkoja, mistä on koiria lähtenyt susien suuhun tänä vuonna.
Nyt tuolla mun viimeisessäkin luottopaikassa huhutaan kulkevan yksittäinen susi, mutta faktaa en ole tästä kuullut. Saisi nyt sataa lunta, niin koirat ei lähtis enää tieltä metsään. Tai eihän noi galgot muutenkaan pitkälle mene (joskin ei se ole vaatinut kuin 200metrin etenemisen ihmisen luolta, niin ne sudet on pistelleet metsäkoiria poskeensa) mun luolta, mutta toi Sky-vanhus saattaa välillä poistua pidemmällekin. Ja Capohan teki hyvinkin pitkiä pistoja metsään. Mutta talvi on siitä hyvää aikaa, että noi pysyy lähinnä tien puolella, kun hanki on niin syvä. Ehkä mä hankin niille kellot kaulaan kilkattamaan tai jotain. Vaikka ne sudet ei ihmistä pelkää, niin josko sitten kelloa. Heh.

Vilkuilin tänään pakastimeen ja totesin, että 20 kilosta hevosenlihaa on jäljellä enää ihan liian vähän, olisi pitänyt ottaa enemmän, kun hintakaan ei ollut kuin euron per kilo, joka on minusta ihan kohtuullinen hinta. Harmi sinänsä, että se on kohta loppumassa, kun se on sopinut kaikille, jopa Iberolle tosi hyvin. Vaikka onhan se aika vähärasvaista ja olen joutunut lisäämään öljyä ruokaan ja raksujakin laittamaan sekaan vähän enemmän, koska pussitin lihat annospusseihin ajattelematta sitä, että osa painosta tulee siitä luusta, mikä on jauhettu sekaan. Olisi pitänyt tajuta huomioida se luun määrä painossa ja laittaa reilummat satsit per pussi, koska sen luun ravintoarvo ei kovin kummoinen ole. Noh, tällä kertaa mentiin näin, lisäöljyllä ja lisäraksuilla ja lisäkananmunilla.

SFK erkkari 2012, Capon jälkeläisrymä BIS
Kuva: Ari Koivisto

Skyn jalkapatti mietityttää. Sillä on siis oikeassa takajalassa kintereen kohdalla ulkosyrjässä iso patti. Sinne vuotaa verta jostain suonesta ja kudosnestettä siellä toki myös on.
Patti ei sinänsä haittaa Skyta mitenkään, mutta se alkaa olemaan jo niin iso, että iho sen kohdalla on ärtynyt, koska se on venynyt äärimmilleen. Patilla on kokoa tennispallon verran.
Sen leikkaus on riski ja leikkaamattomuus on riski. Leikkauksen riskit tekee se, että koira on jo vanha ja sillä on ollut aikaisemmin ongelmia sydämen kanssa. Lisäksi patin kohdalta pitäisi pystyä poistamaan kaikki iho, mutta patin sijainti ja koko aiheuttaa sen, että ihoa ei ole riittävästi patin poiston jälkeen sulkemaan haava. Siihen voidaan kokeilla jättää tuota "irtaallaan" olevaa nahkaa vähän, mutta lopputulos on hyvin epävarma. Samoin se on epävarmaa, mitä patin sisältä löytyy, pystyykö ne suonet varmasti sulkemaan niin, etteivät ne enää vuoda ja miksi ne ylipäätään ovat edes alkaneet vuotamaan. Patti on siis ollut pakoillaan ainakin pari vuotta.
Leikkaamattomuuden riskinä on se, että patti jatkaa kasvuaan, iho ärtyy ja joku päivä se ratkeaa itsekseen tai sitten se, että Sky tökkää sen patin johonkin niin, että siihen tulee reikä ja verenvuoto ei tyrehdy. Ja jos tämä sattuu päivystysaikaan, niin leikkaushoito on mahdottomuus ja sitten on enää yksi vaihtoehto jäljellä, jos verenvuoto ei tyrehdy.
Olen silti nyt sitä mieltä, että patti yritetään kaikesta huolimatta leikata, mutta se jää kyllä ehdottomasti tammikuulle.
Tyhjentelen pattia aina silloin tällöin harvakseltaan. Se auttaa aina päiväksi, eli ei siitä juuri hyötyä ole. Lisäksi homma pitää tehdä niin "steriilisti" kuin on mahdollista ja siinä on aina oma hommansa laittaa kaikki valmiiksi ja mahdollisimman puhtaaksi ja puhdistaa patti tarkasti jne.
Tänään tyhjensin sitä myös, viimeisellä neulalla mitä mulla oli enää jäljellä (pitääkin hakea lisää) ja ennen kuin pääsin ihan loppuun asti, oli neula mennyt jo tukkoon verihyytymien takia, kun ruisku pitää aina välissä vaihtaa ja homma piti lopettaa siihen, koska uutta neulaa ei enää ollut. Lopputuloksena kuitenkin yli 80ml veristä nestettä. Patin sisällä tuntuu tyhjänä ollessa isot röpelöiset verihyytymäklöntit. Ällöä. Nyt kokeilin laittaa jalkaan napakan siteen, josko paine estäisi pattia täyttymästä. Pitää vain vahtia,  jos se täyttyy kuitenkin, ettei side ala vain kiristämään liikaa ja estä kaikkea verenkiertoa.
Noh, se siitä pattiaiheesta tällä kertaa, palaan asiaan varmasti myöhemmin.

Ei mitään asiaa ja silti näin pitkä postaus. Pahoittelut siitä.

Ibero, Tuusniemi 2011

Kuvituksena toimii erinäiset näyttelyihin liittyvät kuvat, kun ei nyt mitään uuttakaan ollut tarjolla.

Pöön kootut

Edelleen sairastellaan ja ollaan tekemättä lähestulkoon mitään.
Nyt aletaan olla jo voiton puolella, ainakin toivottavasti.

Koska ei olla tehty oikeastaan mitään, ei ole juuri kerrottavaa.
Galgot rallas eilen metsätiellä tuhatta ja miljoonaa ja mua hirvitti. Ensin hirvitti Ipan jalka, se takanen mitä ollaan paranneltu lihasvamman jälkeen pitkään. Sen jälkeen hirvitti molempien jalat, kun tyypit juoksee vintit pimeenä metsätiellä ja kääntyvät samalla vauhdilla metsän puolelle ryteikköön. Siinä vaiheessa tuli huudettua erinäisiä painokelvottomia sanoja hyvin rakennetun lauseen sisällä. Ihan kuin ne muka ymmärtäisivät.
No eikö sieltä sitten tulla etujalkaa linkuttaen. Ibero siis. Mitään ei löytynyt, linkuttaminenkin loppui pienen puhaltelun ja taivuttelun jälkeen. Vaan kyllä siitä huomaa kävellessä, että joku on ottanut vähän osumaa, koska se kävelee jalat hieman levällään. Etujalat siis. Ravissa se näyttäis olevan ok. Joskin siitä huomasi tänään koirapuistossa, että ei se ihan kunnossa ole, koska se ei halunnut juosta Pöden kanssa.

Noh, mutta itse otsikon aiheeseen. Pöö on ilmeikäs kaveri. Joskin sen ilmeet on hyvin usein sitä, että sillä on kieli poskella ja aivot vapaalla. Mutta ainakin se on iloinen ja nauttii elämästä. 
Tässä siis Pöön kootut ilmeet vaihtelevalla laadulla..jotkut kuvat on leikelty isommista kuvista ja laatu kärsinyt ja jotkut on muuten vaan surkeita. Korjaiskohan joulupukki mun kameran ja molemmat putket?

Helmikuu 2012

Huhtikuu 2012

Heinäkuu 2012

Syyskuu 2012

Lokakuu2012

Lokakuu 2012

Lokakuu 2012

Lokakuu2012

Lokakuu 2012