Pallonheittoa ja hetkiä

Tänään on ollut tylsä päivä.

Koirapuistosta on muistona yhtä monta mustelmaa kädessä, kuin Pööllä on hampaita.
Kukaan ei ole kertonut Pöölle, että ne hampaat upotetaan siihen tennispalloon...ja siihenkin mielellään vasta sitten kun se on irronnut ihmisen kädestä. Tänään Pöön hampaat upotettiin varomattoman pallonheittäjän käteen puolessa välissä heittoliikettä. Auts.
Ei se noutokaan ihan putkeen mennyt. Perään kyllä lähdettiin, useimmiten juostiin kierros, kaksi koirapuiston ympäri vintti pimeenä ja palattiin viereen odottamaan, josko se pallo lentäisi uudestaan. Lensihän se, heti kun olin itse noutanut sen pallon. Ehkä Pöö vihjasi, että voisi se eukkokin vähän liikkua. Ihan kuin ne joskus puuttuu mun ruokavalioon, syömällä(varastamalla) mitä milloinkin, yleensä päivän ainoa ruuan, jonka olen jättänyt hetkeksi vahtimatta pöydälle. Hetki on riittävä aika, kun on ruuasta kyse.

Hetki on myös riittävä aika, jos kyse on Pööstä ja kissanhiekkalaatikosta. Yleensä hetki on silloin sekunti tai kaksi. Näitä "hetkiä" on joskus niin usein, että epäilen molempien kissojen olevan totaalisen tukossa, kun mitään muuta ei ilmesty laatikoihin kuin pissaa.
Usein huomaan "hetken" hetken liian myöhään, eli siinä vaiheessa, kun aikaa on jo mennyt pidempi hetki ja Pöö tulee luokse ja lipasee naamaa. Haju kertoo, että multa on mennyt ohi sekuntti tai kaksi. Silmät pitäisi olla selässäkin.
Meillä käytetään kissoilla normaalisti puupellettiä. Viimeaikoina tarjolla on ollut myös hiekkaa, koska sijoituskissani (jonka pitäisi saada pentuja hetkenä minä hyvänsä kasvattajansa luona) alkoi nirsoilemaan tiineyden myötä hiekkalaatikon suhteen ja löysi tarpeiden teolle paremman paikan sängystä. Hiekka auttoi asiaan...tai verkkoviritykset sängyn päällä. Noh, kuitenkin. Tätä Pöön "hetkeä" ei normaalisti huomaa ennen kuin on liian myöhäistä. Pöön harmiksi hiekan kanssa asia on toisin. Se itse ei vaan tajua sitä.

Mitä? Minäkö? Ai mitenkä niin sä muka tiedät?