Saatte siis lukea jotain muuta. Kirjoitin tämän tekstin tossa ehken viikko sitten, mutta en julkaissut sitä. Ajattelin että en viitsi, mutta viitsinpä nyt sitten kuitenkin.
Joskus tässä syksyn aikana, yhden koiristani ollessa vaihteeksi sairaana, vai olikohan niitä sillä hetkellä kaksi kipeänä, ystävä laittoi facebookin kautta minulle linkin yhteen blogitekstiin ja käski lukea viimeisen kappaleen. Otsikkona blogikirjoituksessa oli "Rotukoira on vapaaehtoinen valinta".
Tuon varsin asiapitoisen tekstin jälkeen tuli se viimeinen kappale, väliotsikolla "Sairastuttajat".
Tekstin jälkeen oli kuva useasta koirasta hiekkatiellä lenkillä."Sairastuttajat
Onko kukaan huomannut, miten liian usein aina samoille ihmisille kasaantuu koirien ongelmat? Nämä ihmiset ovat sairastuttajia. Elämän sisältöä ja tarkoitusta haetaan paremman puutteessa koirien tai omista sairauksista. Usein kyseessä ovat hyvin yksinäiset ihmiset. Älä koskaan anna omia pentuja näille ihmisille, vaikka he näitä mielellään koira koiran jälkeen hankkivat. Missä onkaan silloin vika – ei ainakaan koirissa, vaikka niitä ja kasvattajia sitten syytetäänkin?
Ihanat rotukoirat tuovat niin paljon positiivista iloa elämään. Tässä meidän lauma eilen metsälenkillä, sukkelimmat ovat jo pusikoissa ja ojissa. Tämä elämän iloinen ja terve lauma koostuu seitsemästä eri rodusta. Eipä ole nämä veijarit pahemmin sairastelleet. Jossakin muualla olen varma, että ongelmia olisi tullut. Hyvä ja tasapainoinen lauma tervehdyttää koiraa ja saa ne voimaan hyvin. Koira on edelleen laumaeläin."
Tämän kirjoituksen perusteella minä olen siis sairastuttaja. Minun elämässäni ei ole tarkoitusta ja haen sitä paremman puutteessa koirien sairastuttamisesta. Olenko minä siis yksinäinen ihminen?
Olenko minä toivonut, että koirani hankkii silmiin mystisesti naarmun/reiän/painauman kolmesti vuodessa? Tai että toinen koira törmää toiseen koiraan ja vanhus satuttaa selkänsä törmäyksen seurauksena liukastuessaan niin, että se joutuu syömään todella kovia kipulääkkeitä ja kipukynnyksen nostajia vaivaansa? Jätinkö tahallaan koiran hännän ovenväliin, jotta siitä joudutaan poistamaan kaksi nikamaa? Olenko toivonut nuorimmaisen juoksevan useita kertoja jalkansa haavoille/rei´ille? Olenko toivonut sen saavan jalkaansa minun koirahistoriassa ensimmäisen tikattavan haavan? Olenko toivonut vanhimmalle koiralleni veriripulia ja oksentelua? Toivoinko todella, vaadinko vaatimalla, että Capo sairastuu syöpään ja pitää lopettaa? Toivoinko, että kissa on kipeä ja viimeisimpänä toivoin tietenkin lihasvamman koiralle (joka ei ole koskaan ennen sairastanut lainkaan).
Ei. En.
Jos olisin ostamassa pentua ja minulta kysyttäisiin koirieni sairastumiset ja onnettomuudet tältä vuodelta, olisi se surullista kuultavaa. Meillä on ollut koko ajan jotain. Mutta en minä niitä ole toivonut. Eläinlääkäriin on mennyt vuodessa niin paljon rahaa, että niillä olisi voinut ostaa vaikka auton..uudemman ja paremman mitä nykyinen on (nykyinen ei tosin kovin kummoinen paku ole, mutta pointti varmaan selvisi). En ole koskaan ajatellut asiaa niin, että koirien sairastelu/onnettomuushistoria voi vaikuttaa pennunsaantimahdollisuuksiin.
Enhän minä niitä tilannut, lenkkeilymaastot ovat samat kuin aikaisemmin, törmäyksiä sattuu. Ja syöpä..se ei taida olla valintakysymys.
Tiedättekö kun on ihan itse loppu henkisesti, koko ajan on joku sairaslomalainen tai joku jolle pitää syöttää lääkkeitä, puhdistaa ja sitoa tassua, haavaa jne jne ja koko ajan tulee uutta ja kun yksi paranee, on viikon päästä jälleen jotain. Kun koko vuoden ajan on kaikki mennyt päin honkia.
Siinä vaiheessa tuollainen teksti laittaa alun järkytyksen ja epäuskon lukemaansa kohtaan, jälkeen mietityttämään, että olenko minä sittenkin sairastuttaja? Olenko minä aiheuttanut tämän kaiken koirilleni?
Minä kutsun sitä kuitenkin vain epäonneksi. Mikään meidän lauman elämässä ei ole muuttunut moneen vuoteen. Miksi koirani olisivat vähemmän onnellisia nyt kuin aikaisemmin? En minä koe olevani yksinäinen. En minä toivo, että ne olisivat sairaita.
Palaan takaisin tuohon blogiin ja lainaan aikaisemmaan kappaleen "Koira on kuin elämä itse".
Haluan lainata koko kappaleen, jotta kukaan ei oleta minun irroittaneen pientä tekstin osaa isommasta kokonaisuudesta.
Tämä teksti yhdistettynä aikaisempaan "sairastuttajiin" on jotain uskomatonta."Koira on kuin elämä itse
Hanki itsellesi rotu, joka tuntuu omalta. Mikäli sinua pelottaa rodun terveydellinen tilanne suuresti, älä hanki tämän rotuista yksilöä. Mikäli sinua pelottaa sairaudet ja mahdolliset ongelmat koiran kanssa todella paljon. Älä hanki koiraa lainkaan tai osta nalle. Ne eivät sairastu, pure tai riko paikkoja. Muista aina, kukaan kasvattaja, oli sitten kyseessä monirotuinen tai puhdasrotuinen koira, ei voi taata koiran terveyttä. Koira voi aina sairastua. Silti oman yli 30 vuoden kokemukseni perusteella omia kasvattejani on kuitenkin kuollut eniten tapaturmissa, yleensä auton alle. Jopa rotanmyrkky on silti tappanut kasvattejani ennenaikaisesti lähes yhtä paljon kuin perinnölliset sairaudet. Todennäköisin syy oman kasvattini ennen aikaiseen kuolemiseen on tilastojenkin valossa omistajan huolimattomuus. Usein kyseessä on täysin inhimillinen vahinko, eikä holtittomuus. Kiireinen elämä ja arki koostuu lukuisista mahdollisuuksista jättää portti tai ovi auki. Minä haluan pentujeni muuttavan iloisille, reippaille ja toimeliaille omistajille, joilla hymy on herkässä. Täällä koirat toden näköisimmin voivat hyvin, näissä perheissä sitten myös voi joskus käydä huolimattomasti. Sellaista se elämä on. Asenne koirien kanssa aina pitäisi olla elämän makuinen."
Onko hyväksyttävämpää jättää portti auki ja koiran jäädä tämän johdosta auton alle, kuin se, että sille tulee tassuhaava tai toinenkin metsässäjuoksemisen seurauksena tai se sairastuu johonkin muuhun?
Ihminen saa käyttäytyä huolimattomasti koiran hengenkin kustannuksella, mutta ihmisen koira ei saa sairastua? Tai anteeksi, tottahan koira voi aina sairastua, niinhän tuossa sanotaan, mutta useamman koiran sairastelussa on jo vähintäänkin jotain outoa ja omistaja on niihin syyllinen, sairastuttaja. Toki tiedän myös sen, että vahinkoja sattuu, inhimillisiä virheitä jne. Mutta ihmisen huolimattomuutta ei saisi pitää ns. normaalina asiana. Olenhan itsekin omaa huolimattomuuttani jättänyt koiran hännän oven väliin...ja onhan tuo yksi edesmennyt karkaillutkin huolimattomasti suljetuista ovista.
Entä ne ihmiset, joilla on ollut todella huono tuuri ja peräjälkeen menee useampi nuori koira monttuun, omistajasta riippumattomista syistä ja ilman koiraa ei haluta elää ja tilalle tulee aina uusi. Mistä tässä nyt enää tietää mihin uskoo. Kuka on sairastuttaja ja kuka ei?
Kuka on oikea ihminen sanomaan kuka on "sairastuttaja".
Eihän asia suinkaan ole näin mustavalkoinen, mitä kirjoitin. Ymmärrän kyllä kirjoittajan pointin.
Mutta en ymmärrä sitä, miten asia ilmaistiin viimeisessä kappaleessa ja sen kuvatekstissä.
Ei tuonkaan blogin kirjoittaja ole selvinnyt ilman isoja menetyksiä... eikä minulla tullut mieleenkään lukiessani heidän käsiin kuolevista parvopennuista, että noniin, se on tollanen sairastuttaja, varmaan toivoivatkin että koirat kuolee, niin saa tilalle uusia. Ehei. Minä toivoin hiljaa mielessäni kyyneleet poskilla blogitekstiä lukiessani, ettei enää yhtään koiraa kuolisi siinä blogipäivityksessä ja että he jaksaisivat eteenpäin kaiken surun ja murheen keskellä.
Niin, vai olivatko ne niitä inhimillisiä virheitä, jotka ovat hyväksyttäviä, koska ihminen on ne teoillaan aiheuttanut olemalla huolimaton sen suhteen kuka tulee kotiin pentujen aikaan vierailemaan? Vähän kuin portin auki jättäminen ja koiran jääminen auton alle.
Niin, huolimattomuushan on normaalia iloisessa perheessä.
Tiedän, ettei tuon viimeisen kappaleen sanoma ollut ihan sellainen, minkälaisena minä sen aluksi ajattelin. Olen vetänyt mutkia suoriksi, paljon, kärjistänyt asioita. Ja todellakin ymmärrän asian mitä sillä on haettu.
Mutta silti tuon kirjoituksen lukeminen tuossa muodossa tuntui todella pahalta, kun luet sitä samaan aikaan puhelimella, kun lenkkeilytät koiraa, joka on kortisonin jäljiltä lähes luuranko, joka ei ole kunnossa, ei vastaa lääkityksiin riittävästi ja olisit valmis hakemaan vaikka kuun taivaalta, jotta koira paranisi. Silloin mentiin syyskuun loppua ja pisimmät täysin terveet ajat meidän laumassa oli ollut kahta-kolmea viikkoa kerrallaan...koko vuoden aikana. Se kirpasi aika pahasti. Nyt ei enää niinkään, mutta silti ihmettelen kirjoitustapaa.
Haluan nyt vielä korostaa, että olen ehkä hieman kärjistäen ajatellut tuon asian, mutta niin minä sen ensimmäisellä lukukerralla, siinä tilanteessa otin.
Ja jotta ei menisi liian totiseksi, niin piristetään tätäkin postausta muutamalla kuvalla.
Kesä, Meri-Lappi, Io, Pöö = hauskaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti