Ei mennyt niin kuin strömsössä...

...Meinaan blogin päivittely.


...Eikä sen puoleen Skyn jalkajututkaan.

Edellisessä postauksessa näkyvä tilanne oli hyvä. Tai ei, se oli erinomainen verrattuna siihen mitä oli vielä luvassa.

Tässäpä Skyn jalan tarinaa kuvien kera...ja herkimmät lopettaa katsomisen tähän.

Ongelmaksi muodostui tassun turpoaminen haava-alueen alapuolelta. Suurin/suurimmat imusuonet oli tietenkin poistettu patin myötä, joten nesteellä ei ollut kummoista reittiä poistua.
Ja samaan aikaan kun tuli turvotusta, alkoivat haavan "yli" menevät tikitkin häiritsemään ja ne piti poistaa, ensin osa, sitten loput. Niitä oli tarkoitus pitää sen aikaa, että iho kiinnittyisi avohaavan reunoilta, mutta ensimmäinen poisto tehtiin jo muutama päivä leikkauksesta. Toinen siitä muutaman päivän päästä. Ja niinhän siinä kävi, että haava repsahti auki kokonaan.

Tassu ja varpaat olivat niin turvoksissa, että nesteet puski läpi ihosta ja kynsien vierestä ja varpaidenväleistä ja kaikkialta. Lattiaan/sänkyyn/missä Sky nyt makasikin, jäi aina märkä läntti. Ja koira rassu oli kipeä.
Yksi aamu Sky oli niin kipeä ja tassu muistutti sorkkaa, että olin jo valmis luovuttamaan. Ei ollut enää mielekästä minulle, eikä varsinkaan koiralle. Hoidin kuitenkin tassun normaalisti, 10minuuttia suihkuttelua, jonka jälkeen nestettä piti aina yrittää puristella jalasta pois. Ja niin vain, viimeisellä hetkellä (siis mun päätökseni kannalta) haavan alareunasta löytyi auki oleva imusuoni tai joku, en tiedä mikä ja jalasta kirjaimellisesti suihkusi nesteet pois, kun sitä puristeli. Ja koiran olo helpottui sillä samalla hetkellä. Mikä helpotus.
Siitä muutama päivä eteenpäin tuo nesteen poistumistie oli auki, nestettä kertyi, mutta se saatiin puristelemalla pois. Tämän jälkeen nesteongelma ei ollut enää niin suuri, mutta silti haavasta alaspäin piti olla napakka side koko ajan puristamassa, jotta nestettä ei pääsisi kertymään.

29.1 turvonnut sorkka, josta nesteet tunkee läpi

Sitten alkoi yläreunan tikit vähän aukeilemaan ja Sky pääsi niitä pari kertaa nyrhimäänkin. Ja jossain välissä piti ottaa alareunastakin kaikki tikit pois.
Mutta sitten alkoi parantuminen. Välillä nopeammin, välillä hitaammin.
Jossain vaiheessa otettiin Amoxinin lisäksi käyttöön Flagyl- niminen antibiootti, kun oli vähän tulehtumisongelmaa.

1kk leikkauksesta

Yläosan tikitkin saatiin pois. Sen jälkeen onkin ollut aina samanlaista. Avaan siteen, toivon ihmettä, että haava olisi kadonnut kokonaan. Eihän niin tietenkään ole käynyt, mutta toivossa on hyvä elää.
Päivittäin sitä on suihkutettu 5-10 minuuttia, jonka jälkeen siihen on tehty pääasiassa samanlainen paketti koko ajan. Haavan päälle aineet, sidetaitoksia kohtalainen kerros, kipsinalusvanua, coban.
Lääkkeet tiputtelin pikkuhiljaa pois, koiran voinnin mukaan. Maaliskuun alussa on silti syöty vielä niin antibioottia, kuin kipulääkettäkin.
Tassun/varpaiden paketoiminen pystyttiin jättämään pois myös maaliskuun alkupuolella.

Ylhäällä 27.2 ja 28.2 ja alhaalla 2.3 ja 3.3.

Tuoretta kuvaa ei ole, mutta alla olevasta viikon takaisesta kuvasta haava on pienentynyt noin puoleen. Sitä on enää ihan vähän jäljellä, mutta silti se on pakko suojata paketilla, koska Sky nyrhii sen muuten auki etuhampaillaan. Ja hyvähän se on muutenkin suojata, koska ei siinä mitään rupea tms. ole ja saattaahan se ulkonakin paleltua aika herkästi.

Jännästi näkee miten arpikudos on kuronut aluetta "sisäänpäin" ja haavaalue näyttää muka olleen paljon pienempi mitä se alunperin oli.
Ell. oli sitä mieltä, että haava on parantunut hitaammin kuin hän oletti. Mutta pohti myös sitä, että tuo kohta jalkaa on sellainen jossa iho joutuu liikkumaan paljon, joten se on voinut vaikuttaa. Ja onhan koirakin jo vanha ja verenkierto heikompi kuin nuoremmilla olisi.
Alussa me käytiin klinikalla joka viikko vähintään 2 kertaa näyttämässä tilanne ja samalla jalka hoidettiin siellä eläinlääkärin toimesta. Pikkuhiljaa pidennettiin väliä ja nyt viimeisin väli oli kolmisen viikkoa, kun olin poissa paikkakunnalta ja jalka pysyi ihan hyvänä tuon ajan.

Vakuutusyhtiö on mukisematta korvannut lääkäri- ja lääkekulujen lisäksi myös sidetarpeet, joihin on uponnut uskomattomia määriä rahaa. Olen käyttänyt varmasti useita kymmeniä rullia Cellonaa (kipsinalusvanua vajaa 4e/rulla), vielä enemmän cobania ja satoja sidetaitoslappuja. Älkää ostako kallista cobania apteekista tai eläinkaupoista. Samaa tavaraa myydään Agrimarketissa alle kolmen euron hintaan (hevospuolella) ja Biltemassa alle 2 euron hintaan, niin ikään hevospuolella. Okei, ei ole kuvioita ja pirteitä neonvärejä, mutta kun tarve on suuri, rullakaupalla, niin voi ehkä niistä kuvioistakin tinkiä. Vaikka onhan ne kuviollisetkin kivoja. Skykin on klinikalta lähtenyt niin mustassa pääkallo cobanissa, kuin vaaleanpunaisessa sydän cobanissa, lisäksi on ollut violettia ja on ollut vihreetä ja ja ja.






Viimeisin eläinlääkärikäynti eilen toi kuitenkin uusia murheita mukanaan. Menin siis näyttämään haavaa ja samalla kerroin huoleni siitä, kun Sky on mielestäni ollut hieman nuulea joitakin päiviä. Toivoin että siltä kuunneltaisiin sydän, jos se on reagoinut lääkkeisiin tai siis muuten vain alkanut väsähtämään ja oirehtimaan. Sydän ja keuhkot oli ok, tai siis samanlaiset kuin viimeksikin.
Sitten alettiin miettimään sitä, että viimeksi pitkät lääkekuurit vaikutti Skyn veriarvoihin ja otettiin sitten verikokeet.
Tulokset toivat heti ensimmäisenä mieleen syksyn ja Capon.
Skylla on veressä liian vähän trombosyyttejä, eli siis verihiutaleita. 35 taisi olla arvo, kun pitäisi olla moninkertainen määrä (viitettä en tarkasti muista, mutta se oli jossain 150-200 alaraja ja yläraja 500).
Nyt sitten syödään viikko antibioottia ja vatsansuojatabletteja ja otetaan kontrolli. Jos arvo ei ole noussut 100, niin varmaan aletaan sitten kortisonilla hoitamaan trombosytopeniaa. Ihan kuin olisin kokenut tämän aikaisemminkin...  Vaikka eihän tätä voi verrata Capoon. Capolla oli veressä ja kropassa niin moni asia sekaisin. Skylla oikeastaan vain tuo yksi arvo, johon piti puuttua.

Haluaisin toivoa ja uskoa, että tästäkin vielä selvitään. Koiran vointi on kuitenkin ihan ok, toisinsanoen se on lenkillä virkeä ja ruoka maistuu pääasiassa hyvin. Äskenkin se veteli raakoja kanankauloja melkein hotkimalla.


Se piti vielä sanoa, että Nura on kotiutunut hyvin ja juoksuista, jotka se aloitti tietenkin melkein heti meille tultuaan, selvittiin hyvin.

Olisi paljon kerrottavaa, mutta pitää jättää toiseen kertaan, on venynyt tämäkin postaus jo niin pitkäksi.

Helmikuista "iloittelua"

Pimeet saa tuloksia, toipuu ja palaa tasapainoon

Noniin.

Joku mystinen blogitauko on päässyt yllättämään, vaikka kerrottavaa olisikin paljon.

Kauheesti on kaikkea tapahtunut.
Ollaan vietetty joulua Hämeenlinnassa ja sitten me ollaan vietetty uuttavuotta Kokkolassa, Pöön veljen Osmon luona. Samalla reissulla nähtiin muitakin sisaruksia.

Pöö ja Osmo

Sitten me ollaan käyty Pöön kanssa Kajaanin Tamminäyttelyssä nuortenluokassa. Tuomarina Tuula Plathan ja kotiin tultiin SERTin, CACIBin ja ROPin kera.

Lauma on vahvistunut kahdella nelijalkaisella. Saatiin Pinky-kissa kotiin mammalomalta.
Sen jälkeen ollaankin sitten paranneltu tosi pahaa flunssaa, joka on nyt tarttunut myös Punkkuun. Mutta näitä nyt tulee aina välillä ja sille ei mitään voi. Molemmat kissat siis antibioottikuurilla.

Toinen tulokas palautti pisamatasapainon tässä taloudessa.
Sohvalla makaa jotain, jolla on paljon pisamia, isot korvat ja punainen nenä. Ja se on tyttö. Ja se on kaunis.
Mietin tätä asiaa jo silloin kun Capo oli elossa, mutta sairastunut. Sitten kun kävi miten kävi, niin mietin asiaa vielä enemmän ja useammin.

Nuran piti alunperinkin mennä sijoitukseen, mutta sitten asioihin tuli mutkia ja Nuran kasvattaja päätti jättää Nuran kotiin. Mä sitten jossain vaiheessa uskaltauduin kysymään, että miten olis...
Ja niin sitten asia alkoi kypsymään ja lopputulos on se, että Capon tyttö, Cazaion Ashreeyah eli Nura muutti tällä viikolla meidän iloksemme. Nura on myös sijoituskoira, kuten Pööppiskin on.
Teen paremman esittelyn Nurasta tuossa myöhemmin.

 Nyt me ollaan opeteltu elämään toistemme kanssa. Nuralle tämä on varmasti isoin muutos, isosta ja tiiviistä laumasta, jossa se on elänyt pennusta asti rauhallisessa ympäristössä, se joutuikin uuteen paikkaan, uusien koirien ja ihmisen luokse. Kaikki on kyllä mennyt todella hyvin.
Tänään käytiin jo ekaa kertaa metsässäkin juoksentelemassa vapaana ja voi miten hienosti Nura totteli.

Sitten taas siihen toipumis asiaan.
Pari viikkoa sitten otettiin Skyn keuhkoista röntgenit ja kuunneltiin sydäntä ja keuhkoja ja mitään sen isompaa estettä sen sillä olleen patin poistolle ei sitten löytynyt.
Torstaina 24.1 oli leikkauspäivä.
Se ei sitten ollutkaan vain veripatti, niin kuin tähän asti oli oletettu.
Se oli kasvain, joka oli hyvin kapseloitunut ja siellä oli nestettä sisällä. Ilmeisesti hyvänlaatuinen, eikä siitä mitään näytteitä eteenpäin laitettukaan, koska ei se muuttaisi asioita mitenkään.
Leikkaus kesti kolmisen tuntia...ja se oli aika piinaa mulle, koska vanha koira kuitenkin kyseessä. Mutta kaikki meni hyvin, vaikka homma olikin paljon vaikeampi kuin alunperin piti olla ja kasvain saatiin kokonaisena irti.

Leikkaushaavaa ei saatu koko matkalta umpeen, koska iho ei vain yksinkertaisesti riittänyt sen sulkemiseen. Nyt sitten yritän hoitaa haavaa parhaani mukaan. Haava on ihan siisti, mutta mua huolettaa tassuun kertyvä neste, jonka takia käytiinkin jo eilen klinikalla ja jalasta otettiin muutama tikki pois, jotka olisi ollut tarkoitus poistaa vasta ensi tiistaina. Mutta tänään nestettä on vähemmän kertyneenä tassuun/varpaisiin, ylempänä ehkä vähä enemmän, mutta kokonaisuudessaan tassu on varmasti parempi, koska koira käyttääkin sitä paremmin.
Tiistaina poistellaan sitten kai loput noista väliaikaisista tikeistä ja katsellaan muutenkin miltä se näyttää.
Antibioottia menee tietty kahdesti päivään, rimadyliä kerran päivään ja tramalia 0-3x päivässä (eilen sai kolmesti, tänään saanut vain aamulla, päivällä ei tarvinut antaa, yöksi kyllä annan, jotta saa nukuttua yön itkeskelemättä).

Mutta tosiaan, luvassa Nuran esittelyä, suunnitelmia keväälle ja ehkä päästään raapaisemaan jo kesänkin harrastussuunnitelmia pikkuisen. ;)

Ihania ihmisiä ja pakkasta.

Tulin eilen kotiin ja sain käsiini Suomen faaraokoirat ja ibizanpodencot ry.n jäsenlehden, jonka joulunumero kulkee nimellä joulufarkku.
Olin itse laittanut sinne Capon kuolinilmoituksen, mutta se mitä sieltä löytyi sen lisäksi, lämmitti mieltä ja sai kyyneleet taas valumaan poskia pitkin.
En ollut edes ajatellut, että kukaan mitään vastaavaa tekisi. Ihmiset on ihania. Ainakin ne, jotka minä tunnen.

Oma puolikkaan sivun muistoikirjoitus näytti kovin valjulta ja pieneltä tämän rinnalla. Mutta ei se haittaa. Capo ansaitsi tämän.

Noh, se siitä.

Täällä on taas kova pakkanen. Koirat ei tarkene lenkkeillä.
Tänään koirapuistossa Ibero pissasi melkein kaksi minuuttia, kakkasi samaan kohtaan pissan perään, juoksi portille ja alkoi kiljumaan suoraa huutoa. Ihmiset kääntyi katsomaan, että mitä täällä tapahtuu, kun koira huutaa kovaan ääneen taukoamatta.
Ippa oli pienellä puolella, ettei se vahingossakaan juokse Pöön kanssa, koska sairasloma jatkuu edelleen. Ja mulla sitten meni ehken kymmenisen sekunttia, että pääsin isolta puolelta pienen puolen portille kiljuvan koiran luokse. Portti auki ja koira ravasi vapaana auton luokse odottamaan oven avaamista. Pienen hetken se vielä autossakin huusi, mutta sitten tassut lämpeni. Kyllä mä ymmärrän, että tollanen rapiat parikymmentä pakkasastetta on paljon ja Ipan tassut on olleet aina herkät kylmälle, mutta en tiedä oliko tossa jo vähän liioittelunmakuakin mukana. Sky lähti heti Ipan perään pois koirapuistosta, mutta Pönttisen sain onneksi vähän juoksemaan ja liikkumaan, joten se pystyi olemaan puistossa kymmenisen minuuttia ennen kuin tassut jäätyi.

Huomenna me jatketaan taas matkaa, ajellaan Kokkolaan Pööppiksen veljen luokse kyläilemään ja tietty näkemään muita veljiä ja siskoa (jos kelit antaa periksi juoksennella ulkona) ja Pöön äitiä ja kasvitätiä ja ja ja.
Perjantaina ajellaan sitten taas etelään joulunviettoon.
Jätin Punkun vanhempien luokse hoitoon, kun en viitsinyt sitä parin päivän takia autossa pakkasella kuljetella montaa tuntia suuntaansa.
Mitä ilmeisemmin Punkulla ei ole ollut ikävä meitä muita, jos kuvasta voi jotain päätellä.

7v.

Hyvää 7v. syntymäpäivää sinne jonnekin Capo.

En ole unohtanut...

Pimeet näyttelehtii...ja sairastaa jälleen

Noniin. Blogitaukoon oli syynsä. Näyttelyväsymys ja siitä iskenyt viitsimättömyys ja ja ja.

Nyt on kuitenkin aika päivittää kuulumiset.

Kuva: Kerttu Haaslahti

Messarista selvitty hengissä.
Mä inhosin sitä tavaroiden raahausta enemmän kuin muistinkaan. Kaljakärryt uppoaa lumeen aika lahjakkaasti, kun kyydissä on kaksi kevythäkkiä. Argh!
Tulokset oli hyvin odotetunlaiset, Pöön osalta himpun paremmat kuin osasin odottaa. Kaikkea en Ipan kohdalta arvosteluista allekirjoita, mutta kuten sanoin, en muuta oikeastaan odottanutkaan. Ippa on vähän eri tyyppinen mitä tuomarit galgoista hakee...joskin Ipan tyypissä ei ole mitään vikaa, se ei vaan mene siihen tyyppiin, mitä tuomarit galgolta odottavat...joka välillä sotii rotumääritelmää vastaan paljonkin. Mutta kyllä, se kantaa häntää liian korkealla ja vielä kiepilläkin. Allekirjoitan täysin. Kulmauksia sillä ei ole milliäkään liian vähän, vaikka niin sanottaisiin...näillä kun ei kuulu olla kovin kummoisia kulmauksia, vaikka tuomarit niitä pääsääntöisesti odottaa tai ainakin hyväksyy ne. Päästä sen sijaan saisi antaa noottia, kuonon pituudesta siis, mutta sitä ei mainittu lainkaan tällä kertaa. Onhan se vähän tollanen iso rotjake, eikä niin kevyt, kuin saisi olla, mutta olin tosiaan tyytyväinen Erittäin Hyvään. Eli Ipalle molempina päivinä saldoksi EH.

Kuva: Kerttu Haaslahti

Pönttinen sen sijaan. Mä olen jostain syystä sokea tolla koiralle. En tiedä mistä se johtuu. En osaa selittää mitä tarkoitan, mutta jotenkin en vain osaa katsoa sitä "sillä silmällä". Odotin sille myös EH:ta.
Sillä on turhan paljon kulmauksia takana, oikeasti (tätä ei suinkaan mainittu arvostelussa). Ja edestä se on suora (mainittiin toisena päivänä). Oikeasti. Selässä saisi erottua paremmin ne kolme erillistä osaa (tätäkään ei mainittu). Oikeasti. Ja häntäkin saisi olla pidempi tai ainakin se saisi olla jotenkin muuten kuin kippuralla (nämä mainittiin). Mutta noin niinkun muuten se taitaa olla ihan mukiinmenevä otus. Pieni Pönttinen. Toisena päivänä se oli kokonaisuudessaan pentumainen tuomarin mielestä. No niinhän se onkin. Se näyttää varmaan vanhanakin vielä ihan pennulta. =D
Pöön saldona siis molemmilta päiviltä ainoana junnu-uroksena ERI ja Helsinki Junior Winner 2012 - ja Winner 2012 - tittelit nimen eteen lisättäviksi.

Kuva: Kerttu Haaslahti

Erityisen tyytyväinen olen Pööppiksen kehäkäytökseen. Ei riekkumista ja se seisoi hienosti aloillaan. Ei välttämättä juuri tismalleen oikein (en vaadi jalkojen millilleen tasassa oloa tässä vaiheessa), mutta paikallaan. Se antoi tuomarin koskea molempina päivinä täysin ilman pienintäkään ongelmaa, kiinnipitämättä ja oli muutenkin asiallisesti, eikä pelännyt tai arastellut mitään muutakaan näyttelypaikalla. Fiksu ja avoin nulikka ja sen luonne on se mitä arvostan tuossa koirassa eniten. Kun on yksi arka ja hyvin pidättyväinen, pelokaskin, niin Pöön käyttäytyminen ja suhtautuminen asioihin tuntuu yksinkertaisesti upealta. Luonne on ehdottomasti parasta Pööppiksessä ja asia jota arvostan paljon.

Kuva: Kerttu Haaslahti

Mun ostelut messarista oli taas nollaluokkaa. Eikun ostinhän mä sikakalliita fudgeja...jotka oli niin pahoja, että ne on edelleen syömäti. Ja tokihan mä ostin Pöölle isot ruusukkeet molempina päivinä. Mutta muuten en taaskaan ostanut mitään. En edes muistanut, että mun piti ostaa pojille nahkahihnat yhdeltä ulkomaiselta kojulta, koska ne on edullisia ja niitä on mulle kehuttu. Noh, ehkä sitten ensi vuonna on hihnapäivityksen aika.

Kuva: Kerttu Haaslahti

Ja sitten se sairastusosio.
Oltiin metsäilemässä omalla porukalla maanantaina ja sitten tiistaina basenji-podengo seurassa ja Iberon jalasta meni jälleen kerran ilmeisesti gracilis. Taas se antoi vihjettä jo ennakkoon, mutta en uskonut (tyhmätyhmätyhmä!).
Olettaisin, että tällä kertaa se repesi vanhan arven yläpuolelta, mutta varma en toki voi olla. Eli jälleen syödään kipulääkettä ja lenkkeillään lyhyesti/kevyesti. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että kävellään puhtaasti ja äsken iltalenkillä ravikin oli jo pääasiassa puhdasta. Pitkä on silti tie siihen, että juostaan vapaana. Onneksi en ilmoittanut sitä Kajaanin Tamminäyttelyyn, olis nekin rahat menneet hukkaan dopingin takia. Pöön ilmotin, vahingossa nuortenluokkaan, kun piti ilmoittaa junnuihin.

Pöö, Kiira,Karla,Kerttu ja Kaia

Muuten me ollaan vaan oltu. Huomenna pitäisi jotenkin saada Pöndeen liikettä, koska se alkaa olemaan remmilenkeillä vähän rasittava, kun ei ole päässyt juoksemaan sitten keskiviikon...ja nyt on vasta perjantai.
Ehkä meidän pitää mennä huomenna "metsälenkille" kaksisteen ja etsitään joku auraamaton tie ja kahlataan hangessa.

Ippa ja Punkku nauttii uudesta pedistä

Skyn 10,5v. "synttärit"kin meni jo. Ei olis 2009 sykysllä uskonut, että tuo koira on hengissä vielä näin monta vuotta myöhemmin. Silloin annettiin aikaa jouluun. Mutta toisaalta...ei ne sanoneet, että minkä vuoden joulusta oli puhe.

Pinkyn pennut syö ja kasvaa hyvin. Enää "muutamia" viikkoja, niin Pinky tulee takaisin kotiin. Ja ehkäpä Punkku alkaa taas elämään normaalisti. Eli olemaan aktiivinen ja leikkisä jne.

Kuva: Mirka Vanhanen Cattery DeLaSoul´s

Pimeet on pidelly ilmoja...

Eli tukevasti ollaan oltu sisätiloissa pakkasta piilossa.
Siirryttiin tossa sunnuntaina Savosta Hämeeseen ja sittenpä ne pakkaset alko saman tien täällä etelämmässäkin.
Mä olen nukkunut ja vintit on nukkuneet. Epäilen, että minä nukuin eilen enemmän kuin vintit. Ja se on jo paljon se.

Me ollaan vaan nukuttu...

Mähän unohdin galgojen uudet takit kotiin. Huomasin erheeni 40km jälkeen, joten en enää viitsinyt kääntyä takaisin. Laskeskelin, että vanhoja rönttiä on autossa sellainen määrä, että pärjätään tarpeen vaatiessa niillä ja mukaan sattui myös Capon vanha warmhow-haalari, joka on osoittanut jälleen kerran mielettömän hyvät lämpöominaisuutensa.

Tänään aamulla päätin, että nyt on mentävä pidemmälle lenkille, kuin vain korttelin tai kahden ympäri. Lämpömittari raksutti reippaatt -20. Niin mä sitten teippasin koirille eriparisukat jalkaan, galgoille kaks kerrosta vaatetta ja Skylle yhden ja itselleni myös pari kolme kerrosta vaatetta ja eikun menoksi. Mun tuli kuuma, Skyn tuli kuuma, galgojen näytti olevan sopiva. Pöntti pääsi vähän juoksentelemaan vapaanakin ja purkamaan energiaa, jota se ei kyllä ihan mahottomiin ollut kerännyt pakkaspäivinä.

...Ja nukuttu...

Illalla olikin sitten ihan eri ääni lämpömittarissa. Iltalenkin aikaan se näytti vain -7.8, ja keli oli mitä mainioin. Vähän tuuleksi, mutta ei vielä häiritsevästi. Kukaan ei palellut ja kukaan ei tarvinut vaatteita. Ja nyt näyttäis mittari sanovan, notta -7 olis lämpötila. Nam. Aamulla pääsee siis ihan oikealle lenkille.

Otettiin tossa vähän viimehetken seisontatreenejä. Ippa oli upea. Pöö sen sijaan... huoh. Olis ehkä pitänyt treenata, mutku "kyllä se kotona osaa". Tein muutoksen hihnaan ja laitoin snaken kaulaan, nahkahihna on kadoksissa, joten piti sitten askarrella toisesta näyttelyhihnasta hihna sille snakelle, enkä oikein ole tyytyväinen siihen hihnaan. Mutta näillä mennään, ellen löydä jostain sitä kadonnutta nahkahihnaa isompine snakekaulaimineen. Häiriötekijät oli ainakin Pöön kanssa kohdillaan, vieressä kerjäävä Ippa ja jaloissa pyörivä kissa. Olis pitänyt opettaa se seisomaan vapaasti. Se toimis sillä varmasti kaikista parhaiten.

...Ja vielä nukuttu.

Mitähän muuta meille kuuluu... Koirat ja kissa viihdyttävät itseään tuijottelemalla lintulautaa, joka killuu omenapuussa. Se orava on paras, jos Pööltä kysytään, mutta ne kaks oravaa kilpasilla männynrungossa on parempi kuin se paras orava. Punkku tykkää kaikista, pikkulinnuista, isoista linnuista ja kurreista. Fasset (fasaanit) on jossain piilosilla ollut pakkasilla, samoin rusakot on viettäneet hiljaiseloa. Ehkä hyvä niin, joku päivä noi vanhat ikkunat hajoaa siitä raapimisesta, jonka rusakko Pöössä aiheuttaa, eikä olis kiva, jos se sattuis just kovien pakkasten aikaan.

Ippa yrittää olla pieni.

Pinkyllä menee hyvin ja ei niin hyvin kasvattajan luona pentuineen.
Pentujen painot laski jonkun tovin päästä syntymästä ja ne joutuivat lisäruokinnalle. Painot lähti onneksi hyvin nousuun ja kaikki oli ok, joskin Pinkyn maidontulo sitten ehtyi samaa tahtia. Pennut se silti hoitaa muuten itse täydellisesti, kasvattajalle jää sitten ruokintapuoli.
Nyt kuitenkin toissapäivänä kävi niin, että Pinky hyvin suojelevana emona oli hermostunut kun penskat oli tutkineet maailmaa turhan kaukana ja oli vahingossa nappaissut turhan kovasti yhtä pennuista. Ja jotta kaikki menisi niin surkeasti kuin vain voi, niin hampaat oli osuneet leuan alle ja silmään. Se silmä oli sitten entinen ja tänään tilanne oli sellainen, että pikkuinen SIA tyttö oli pakko päästää pois tästä maailmasta. :(
Harmittaa, että kaikki on mennyt niin huonosti. Ensin tuo lisäruokintajuttu ja nyt tuollainen onnettomuus. Tiedän toki, etten mä olisi voinut asiaan vaikuttaa mitenkään, mutta silti on sellainen olo, josko olisin voinut tehdä jo alunperin jotain toisin Pinkyn kanssa. Mutta se söi monipuolisesti ja hyvällä ruokahalulla tiineenä ja onnettomuuksiin mä en voi vaikuttaa. Vahinkoja sattuu ja jotenkin toi silmäjuttu sopii niin hyvin tähän mun tän vuoden karmaan.
Mutta siellä on neljä hyvinvoivaa pientä korvaparia kasvamassa ja se on tällä hetkellä tärkeintä, että ne voivat hyvin.

Kaikki vielä koossa tässä vanhassa kuvassa.
Kuva: Mirka Vanhanen, Cattery DeLaSoul´s

Virtuaalimaailman täydelliset koiranomistajat

Välillä taas jotain muuta, kuin pimeitä vinttejä.


Erilaisia netin eläinaiheisia keskustelufoorumeita- ja palstoja lukiessa tulee väistämättä eteen nuo täydelliset koiranomistajat, joita tuntuu olevan netissä enemmistö.
En tiedä tunteeko kukaan tällaista täydellistä koiraihmistä oikeassa elämässä (minä en ainakaan tunne), mutta nettikeskustelujen perusteella niitä pitäisi pursuilla ympäri suomen lähes ovista ja ikkunoista.

Mitä tarkoitan täydellisessä koiranomistajalla?
Tarkoitan niitä, jotka omien kertomustensa mukaan heräävät aamulla lenkittämään koiraa kahdeksi tunniksi, töiden jälkeen tehdään kahden tunnin lenkki ja sitten illalla vielä ainakin 1,5h. Ja joka päivä johonkin väliin mahdutetaan sitten agitreenejä, tokoilua, jälkeä, paritkin eri lajin treenit per päivä. Ja tämä siis joka päivä, ympäri vuoden, omasta terveydentilasta viis, oli vaikka 42 astetta kuumetta ja pää kainalossa, niin silti mennään ja omistajahan tekee töitä 8-16.

Näiden samojen ihmisten koirilla ei ole koskaan mitään terveydellistä vikaa ja niillä on aina täydellinen ruokintamalli, josta usein paistaa tärkeimpänä ajatuksena läpi se, että se on kallein mahdollinen tapa/tuote ruokkia koiraa ja se sopii täydellisesti koiralle.
Heidän treeninsä onnistuvat aina täydellisesti ja koirat toimivat aina upeasti. Ohjaajasta puhumattakaan. Koskaan ei tehdä virheitä tai mennä takapakkia. Sana-"ongelma" ei kuulu heidän sanavarastoonsa.

Ja tokihan sitä muistetaan sitten mainostaa, että "minun koira liikkuu näin ja näin paljon vuorokaudessa".
Heidän mielestään koira, joka tekee normaalit lenkit aamulla, iltapäivällä ja illalla, sisältäen vapaanajuoksua jne. liikkuen päivässä vähemmän kuin heidän superkoiransa, eivät saa riittävästi liikuntaa.

Jokaisella on toki eri käsitykset koiran perustarpeista liikunnan suhteen. Joku käyttää koiraansa vain takapihalla tarpeillaan, toisen koirat on tarhassa ulkona koko päivän, kolmannen saa juosta omalla aitaamattomalla tai isolla aidatulla pihalla/tarhassa koko päivän tai useita tunteja, neljännen koirat on näitä täydellisen koiranomistajan koiria liikunnan suhteen ja viidennen taas tekee aamulla tunnin lenkin, töiden jälkeen tunnin lenkin ja illalla puolituntia, käyden silloin tällöin treeneissä ja viikonloppuisin pitkillä lenkeillä. Ja kaikkea tältä väliltä ja kaikkien näiden koirien omistajat pitävät tarjoamaansa liikuntamäärää riittävänä.

Mutta mikä on liikaa? Pitääkö koiralle tarjota myös "täysiä" lepopäiviä? Jos minulta kysytään, niin pitää. Silloin käydään vain tarpeilla, eli kierretään kortteli, kaksi, ehken yksi vähän pidempi lenkki. Minun koirani ainakin nauttivat siitä yhdestä lepopäivästä vilkkaamman aikataulun jälkeen.
Täydellisen koiranomistajan koirat eivät tarvitse lepopäiviä. Koirahan on tehty liikkumaan.
Mutta eikö levon kuuluisi olla osa koiran treeniohjelmaakin?  Ilmeisesti ei.

Noh, sinänsä en ole huolissani näistä täydellisen koiranomistajan koirista, koska uskon niiden esiintyvyyden laskevan murto-osaan, kun astutaan virtuaalimaailmasta tosielämään. Totuus lienet hyvin toisenlainen. Arkinen.
Toki, minusta on hienoa, että koirien kanssa harrastetaan aktiivisesti. Ja enemmän liikuntaa on parempi kuin vähemmän liikuntaa. Mutta rajansa kaikella. Miksi netissä pitää esittää niin täydellistä?
Eikö voisi vain myöntää, että ei, tänään Musti ei päässyt pitkälle lenkille, koska tänään en vain enää töiden jälkeen jaksanut, mennään sitten huomenna kunnon lenkille. Tänään jäi illan juoksulenkki tekemättä, kun satoi kaatamalla vettä. Eilen maattiin mustin kanssa vaan sohvalla. Huomenna taidetaan Mustin kanssa jättää menemättä pyörälenkille ja mennään sen sijaan kaupungille ikkunaostoksille.
Noin uskoisin sen todenmukaisemmin menevän monella. Ei aina vaan jaksa ja ehdi. Joskus pitää omistajankin levätä.

Oikeastaan eniten ihmettelen kuinka nämä täydelliset koiranomistajat ehtivät töiden ja koirien liikutuksen (tuntikausia joka päivä) ja harrastusten (joka päivä) lisäksi istua vielä netissä kaikki illat kertomassa kuinka paljon he liikuttavat koiriaan ja kuinka muut tekevät sitä liian vähän. Heillä taitaa olla vuorokaudessa paljon enemmän tunteja kuin meillä muilla. ;)   

Nämä jaksaa vuodesta toiseen naurattaa mua ja tuntuu että nykyään niitä tulee vielä enemmän vastaan kuin ennen.
Mutta nyt pitää lähteä pimeiden kanssa tuonne pimeään ja pakkaseen, että rassukat saavat riittävästi liikuntaa.