Ihania ihmisiä ja pakkasta.

Tulin eilen kotiin ja sain käsiini Suomen faaraokoirat ja ibizanpodencot ry.n jäsenlehden, jonka joulunumero kulkee nimellä joulufarkku.
Olin itse laittanut sinne Capon kuolinilmoituksen, mutta se mitä sieltä löytyi sen lisäksi, lämmitti mieltä ja sai kyyneleet taas valumaan poskia pitkin.
En ollut edes ajatellut, että kukaan mitään vastaavaa tekisi. Ihmiset on ihania. Ainakin ne, jotka minä tunnen.

Oma puolikkaan sivun muistoikirjoitus näytti kovin valjulta ja pieneltä tämän rinnalla. Mutta ei se haittaa. Capo ansaitsi tämän.

Noh, se siitä.

Täällä on taas kova pakkanen. Koirat ei tarkene lenkkeillä.
Tänään koirapuistossa Ibero pissasi melkein kaksi minuuttia, kakkasi samaan kohtaan pissan perään, juoksi portille ja alkoi kiljumaan suoraa huutoa. Ihmiset kääntyi katsomaan, että mitä täällä tapahtuu, kun koira huutaa kovaan ääneen taukoamatta.
Ippa oli pienellä puolella, ettei se vahingossakaan juokse Pöön kanssa, koska sairasloma jatkuu edelleen. Ja mulla sitten meni ehken kymmenisen sekunttia, että pääsin isolta puolelta pienen puolen portille kiljuvan koiran luokse. Portti auki ja koira ravasi vapaana auton luokse odottamaan oven avaamista. Pienen hetken se vielä autossakin huusi, mutta sitten tassut lämpeni. Kyllä mä ymmärrän, että tollanen rapiat parikymmentä pakkasastetta on paljon ja Ipan tassut on olleet aina herkät kylmälle, mutta en tiedä oliko tossa jo vähän liioittelunmakuakin mukana. Sky lähti heti Ipan perään pois koirapuistosta, mutta Pönttisen sain onneksi vähän juoksemaan ja liikkumaan, joten se pystyi olemaan puistossa kymmenisen minuuttia ennen kuin tassut jäätyi.

Huomenna me jatketaan taas matkaa, ajellaan Kokkolaan Pööppiksen veljen luokse kyläilemään ja tietty näkemään muita veljiä ja siskoa (jos kelit antaa periksi juoksennella ulkona) ja Pöön äitiä ja kasvitätiä ja ja ja.
Perjantaina ajellaan sitten taas etelään joulunviettoon.
Jätin Punkun vanhempien luokse hoitoon, kun en viitsinyt sitä parin päivän takia autossa pakkasella kuljetella montaa tuntia suuntaansa.
Mitä ilmeisemmin Punkulla ei ole ollut ikävä meitä muita, jos kuvasta voi jotain päätellä.

7v.

Hyvää 7v. syntymäpäivää sinne jonnekin Capo.

En ole unohtanut...

Pimeet näyttelehtii...ja sairastaa jälleen

Noniin. Blogitaukoon oli syynsä. Näyttelyväsymys ja siitä iskenyt viitsimättömyys ja ja ja.

Nyt on kuitenkin aika päivittää kuulumiset.

Kuva: Kerttu Haaslahti

Messarista selvitty hengissä.
Mä inhosin sitä tavaroiden raahausta enemmän kuin muistinkaan. Kaljakärryt uppoaa lumeen aika lahjakkaasti, kun kyydissä on kaksi kevythäkkiä. Argh!
Tulokset oli hyvin odotetunlaiset, Pöön osalta himpun paremmat kuin osasin odottaa. Kaikkea en Ipan kohdalta arvosteluista allekirjoita, mutta kuten sanoin, en muuta oikeastaan odottanutkaan. Ippa on vähän eri tyyppinen mitä tuomarit galgoista hakee...joskin Ipan tyypissä ei ole mitään vikaa, se ei vaan mene siihen tyyppiin, mitä tuomarit galgolta odottavat...joka välillä sotii rotumääritelmää vastaan paljonkin. Mutta kyllä, se kantaa häntää liian korkealla ja vielä kiepilläkin. Allekirjoitan täysin. Kulmauksia sillä ei ole milliäkään liian vähän, vaikka niin sanottaisiin...näillä kun ei kuulu olla kovin kummoisia kulmauksia, vaikka tuomarit niitä pääsääntöisesti odottaa tai ainakin hyväksyy ne. Päästä sen sijaan saisi antaa noottia, kuonon pituudesta siis, mutta sitä ei mainittu lainkaan tällä kertaa. Onhan se vähän tollanen iso rotjake, eikä niin kevyt, kuin saisi olla, mutta olin tosiaan tyytyväinen Erittäin Hyvään. Eli Ipalle molempina päivinä saldoksi EH.

Kuva: Kerttu Haaslahti

Pönttinen sen sijaan. Mä olen jostain syystä sokea tolla koiralle. En tiedä mistä se johtuu. En osaa selittää mitä tarkoitan, mutta jotenkin en vain osaa katsoa sitä "sillä silmällä". Odotin sille myös EH:ta.
Sillä on turhan paljon kulmauksia takana, oikeasti (tätä ei suinkaan mainittu arvostelussa). Ja edestä se on suora (mainittiin toisena päivänä). Oikeasti. Selässä saisi erottua paremmin ne kolme erillistä osaa (tätäkään ei mainittu). Oikeasti. Ja häntäkin saisi olla pidempi tai ainakin se saisi olla jotenkin muuten kuin kippuralla (nämä mainittiin). Mutta noin niinkun muuten se taitaa olla ihan mukiinmenevä otus. Pieni Pönttinen. Toisena päivänä se oli kokonaisuudessaan pentumainen tuomarin mielestä. No niinhän se onkin. Se näyttää varmaan vanhanakin vielä ihan pennulta. =D
Pöön saldona siis molemmilta päiviltä ainoana junnu-uroksena ERI ja Helsinki Junior Winner 2012 - ja Winner 2012 - tittelit nimen eteen lisättäviksi.

Kuva: Kerttu Haaslahti

Erityisen tyytyväinen olen Pööppiksen kehäkäytökseen. Ei riekkumista ja se seisoi hienosti aloillaan. Ei välttämättä juuri tismalleen oikein (en vaadi jalkojen millilleen tasassa oloa tässä vaiheessa), mutta paikallaan. Se antoi tuomarin koskea molempina päivinä täysin ilman pienintäkään ongelmaa, kiinnipitämättä ja oli muutenkin asiallisesti, eikä pelännyt tai arastellut mitään muutakaan näyttelypaikalla. Fiksu ja avoin nulikka ja sen luonne on se mitä arvostan tuossa koirassa eniten. Kun on yksi arka ja hyvin pidättyväinen, pelokaskin, niin Pöön käyttäytyminen ja suhtautuminen asioihin tuntuu yksinkertaisesti upealta. Luonne on ehdottomasti parasta Pööppiksessä ja asia jota arvostan paljon.

Kuva: Kerttu Haaslahti

Mun ostelut messarista oli taas nollaluokkaa. Eikun ostinhän mä sikakalliita fudgeja...jotka oli niin pahoja, että ne on edelleen syömäti. Ja tokihan mä ostin Pöölle isot ruusukkeet molempina päivinä. Mutta muuten en taaskaan ostanut mitään. En edes muistanut, että mun piti ostaa pojille nahkahihnat yhdeltä ulkomaiselta kojulta, koska ne on edullisia ja niitä on mulle kehuttu. Noh, ehkä sitten ensi vuonna on hihnapäivityksen aika.

Kuva: Kerttu Haaslahti

Ja sitten se sairastusosio.
Oltiin metsäilemässä omalla porukalla maanantaina ja sitten tiistaina basenji-podengo seurassa ja Iberon jalasta meni jälleen kerran ilmeisesti gracilis. Taas se antoi vihjettä jo ennakkoon, mutta en uskonut (tyhmätyhmätyhmä!).
Olettaisin, että tällä kertaa se repesi vanhan arven yläpuolelta, mutta varma en toki voi olla. Eli jälleen syödään kipulääkettä ja lenkkeillään lyhyesti/kevyesti. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että kävellään puhtaasti ja äsken iltalenkillä ravikin oli jo pääasiassa puhdasta. Pitkä on silti tie siihen, että juostaan vapaana. Onneksi en ilmoittanut sitä Kajaanin Tamminäyttelyyn, olis nekin rahat menneet hukkaan dopingin takia. Pöön ilmotin, vahingossa nuortenluokkaan, kun piti ilmoittaa junnuihin.

Pöö, Kiira,Karla,Kerttu ja Kaia

Muuten me ollaan vaan oltu. Huomenna pitäisi jotenkin saada Pöndeen liikettä, koska se alkaa olemaan remmilenkeillä vähän rasittava, kun ei ole päässyt juoksemaan sitten keskiviikon...ja nyt on vasta perjantai.
Ehkä meidän pitää mennä huomenna "metsälenkille" kaksisteen ja etsitään joku auraamaton tie ja kahlataan hangessa.

Ippa ja Punkku nauttii uudesta pedistä

Skyn 10,5v. "synttärit"kin meni jo. Ei olis 2009 sykysllä uskonut, että tuo koira on hengissä vielä näin monta vuotta myöhemmin. Silloin annettiin aikaa jouluun. Mutta toisaalta...ei ne sanoneet, että minkä vuoden joulusta oli puhe.

Pinkyn pennut syö ja kasvaa hyvin. Enää "muutamia" viikkoja, niin Pinky tulee takaisin kotiin. Ja ehkäpä Punkku alkaa taas elämään normaalisti. Eli olemaan aktiivinen ja leikkisä jne.

Kuva: Mirka Vanhanen Cattery DeLaSoul´s

Pimeet on pidelly ilmoja...

Eli tukevasti ollaan oltu sisätiloissa pakkasta piilossa.
Siirryttiin tossa sunnuntaina Savosta Hämeeseen ja sittenpä ne pakkaset alko saman tien täällä etelämmässäkin.
Mä olen nukkunut ja vintit on nukkuneet. Epäilen, että minä nukuin eilen enemmän kuin vintit. Ja se on jo paljon se.

Me ollaan vaan nukuttu...

Mähän unohdin galgojen uudet takit kotiin. Huomasin erheeni 40km jälkeen, joten en enää viitsinyt kääntyä takaisin. Laskeskelin, että vanhoja rönttiä on autossa sellainen määrä, että pärjätään tarpeen vaatiessa niillä ja mukaan sattui myös Capon vanha warmhow-haalari, joka on osoittanut jälleen kerran mielettömän hyvät lämpöominaisuutensa.

Tänään aamulla päätin, että nyt on mentävä pidemmälle lenkille, kuin vain korttelin tai kahden ympäri. Lämpömittari raksutti reippaatt -20. Niin mä sitten teippasin koirille eriparisukat jalkaan, galgoille kaks kerrosta vaatetta ja Skylle yhden ja itselleni myös pari kolme kerrosta vaatetta ja eikun menoksi. Mun tuli kuuma, Skyn tuli kuuma, galgojen näytti olevan sopiva. Pöntti pääsi vähän juoksentelemaan vapaanakin ja purkamaan energiaa, jota se ei kyllä ihan mahottomiin ollut kerännyt pakkaspäivinä.

...Ja nukuttu...

Illalla olikin sitten ihan eri ääni lämpömittarissa. Iltalenkin aikaan se näytti vain -7.8, ja keli oli mitä mainioin. Vähän tuuleksi, mutta ei vielä häiritsevästi. Kukaan ei palellut ja kukaan ei tarvinut vaatteita. Ja nyt näyttäis mittari sanovan, notta -7 olis lämpötila. Nam. Aamulla pääsee siis ihan oikealle lenkille.

Otettiin tossa vähän viimehetken seisontatreenejä. Ippa oli upea. Pöö sen sijaan... huoh. Olis ehkä pitänyt treenata, mutku "kyllä se kotona osaa". Tein muutoksen hihnaan ja laitoin snaken kaulaan, nahkahihna on kadoksissa, joten piti sitten askarrella toisesta näyttelyhihnasta hihna sille snakelle, enkä oikein ole tyytyväinen siihen hihnaan. Mutta näillä mennään, ellen löydä jostain sitä kadonnutta nahkahihnaa isompine snakekaulaimineen. Häiriötekijät oli ainakin Pöön kanssa kohdillaan, vieressä kerjäävä Ippa ja jaloissa pyörivä kissa. Olis pitänyt opettaa se seisomaan vapaasti. Se toimis sillä varmasti kaikista parhaiten.

...Ja vielä nukuttu.

Mitähän muuta meille kuuluu... Koirat ja kissa viihdyttävät itseään tuijottelemalla lintulautaa, joka killuu omenapuussa. Se orava on paras, jos Pööltä kysytään, mutta ne kaks oravaa kilpasilla männynrungossa on parempi kuin se paras orava. Punkku tykkää kaikista, pikkulinnuista, isoista linnuista ja kurreista. Fasset (fasaanit) on jossain piilosilla ollut pakkasilla, samoin rusakot on viettäneet hiljaiseloa. Ehkä hyvä niin, joku päivä noi vanhat ikkunat hajoaa siitä raapimisesta, jonka rusakko Pöössä aiheuttaa, eikä olis kiva, jos se sattuis just kovien pakkasten aikaan.

Ippa yrittää olla pieni.

Pinkyllä menee hyvin ja ei niin hyvin kasvattajan luona pentuineen.
Pentujen painot laski jonkun tovin päästä syntymästä ja ne joutuivat lisäruokinnalle. Painot lähti onneksi hyvin nousuun ja kaikki oli ok, joskin Pinkyn maidontulo sitten ehtyi samaa tahtia. Pennut se silti hoitaa muuten itse täydellisesti, kasvattajalle jää sitten ruokintapuoli.
Nyt kuitenkin toissapäivänä kävi niin, että Pinky hyvin suojelevana emona oli hermostunut kun penskat oli tutkineet maailmaa turhan kaukana ja oli vahingossa nappaissut turhan kovasti yhtä pennuista. Ja jotta kaikki menisi niin surkeasti kuin vain voi, niin hampaat oli osuneet leuan alle ja silmään. Se silmä oli sitten entinen ja tänään tilanne oli sellainen, että pikkuinen SIA tyttö oli pakko päästää pois tästä maailmasta. :(
Harmittaa, että kaikki on mennyt niin huonosti. Ensin tuo lisäruokintajuttu ja nyt tuollainen onnettomuus. Tiedän toki, etten mä olisi voinut asiaan vaikuttaa mitenkään, mutta silti on sellainen olo, josko olisin voinut tehdä jo alunperin jotain toisin Pinkyn kanssa. Mutta se söi monipuolisesti ja hyvällä ruokahalulla tiineenä ja onnettomuuksiin mä en voi vaikuttaa. Vahinkoja sattuu ja jotenkin toi silmäjuttu sopii niin hyvin tähän mun tän vuoden karmaan.
Mutta siellä on neljä hyvinvoivaa pientä korvaparia kasvamassa ja se on tällä hetkellä tärkeintä, että ne voivat hyvin.

Kaikki vielä koossa tässä vanhassa kuvassa.
Kuva: Mirka Vanhanen, Cattery DeLaSoul´s

Virtuaalimaailman täydelliset koiranomistajat

Välillä taas jotain muuta, kuin pimeitä vinttejä.


Erilaisia netin eläinaiheisia keskustelufoorumeita- ja palstoja lukiessa tulee väistämättä eteen nuo täydelliset koiranomistajat, joita tuntuu olevan netissä enemmistö.
En tiedä tunteeko kukaan tällaista täydellistä koiraihmistä oikeassa elämässä (minä en ainakaan tunne), mutta nettikeskustelujen perusteella niitä pitäisi pursuilla ympäri suomen lähes ovista ja ikkunoista.

Mitä tarkoitan täydellisessä koiranomistajalla?
Tarkoitan niitä, jotka omien kertomustensa mukaan heräävät aamulla lenkittämään koiraa kahdeksi tunniksi, töiden jälkeen tehdään kahden tunnin lenkki ja sitten illalla vielä ainakin 1,5h. Ja joka päivä johonkin väliin mahdutetaan sitten agitreenejä, tokoilua, jälkeä, paritkin eri lajin treenit per päivä. Ja tämä siis joka päivä, ympäri vuoden, omasta terveydentilasta viis, oli vaikka 42 astetta kuumetta ja pää kainalossa, niin silti mennään ja omistajahan tekee töitä 8-16.

Näiden samojen ihmisten koirilla ei ole koskaan mitään terveydellistä vikaa ja niillä on aina täydellinen ruokintamalli, josta usein paistaa tärkeimpänä ajatuksena läpi se, että se on kallein mahdollinen tapa/tuote ruokkia koiraa ja se sopii täydellisesti koiralle.
Heidän treeninsä onnistuvat aina täydellisesti ja koirat toimivat aina upeasti. Ohjaajasta puhumattakaan. Koskaan ei tehdä virheitä tai mennä takapakkia. Sana-"ongelma" ei kuulu heidän sanavarastoonsa.

Ja tokihan sitä muistetaan sitten mainostaa, että "minun koira liikkuu näin ja näin paljon vuorokaudessa".
Heidän mielestään koira, joka tekee normaalit lenkit aamulla, iltapäivällä ja illalla, sisältäen vapaanajuoksua jne. liikkuen päivässä vähemmän kuin heidän superkoiransa, eivät saa riittävästi liikuntaa.

Jokaisella on toki eri käsitykset koiran perustarpeista liikunnan suhteen. Joku käyttää koiraansa vain takapihalla tarpeillaan, toisen koirat on tarhassa ulkona koko päivän, kolmannen saa juosta omalla aitaamattomalla tai isolla aidatulla pihalla/tarhassa koko päivän tai useita tunteja, neljännen koirat on näitä täydellisen koiranomistajan koiria liikunnan suhteen ja viidennen taas tekee aamulla tunnin lenkin, töiden jälkeen tunnin lenkin ja illalla puolituntia, käyden silloin tällöin treeneissä ja viikonloppuisin pitkillä lenkeillä. Ja kaikkea tältä väliltä ja kaikkien näiden koirien omistajat pitävät tarjoamaansa liikuntamäärää riittävänä.

Mutta mikä on liikaa? Pitääkö koiralle tarjota myös "täysiä" lepopäiviä? Jos minulta kysytään, niin pitää. Silloin käydään vain tarpeilla, eli kierretään kortteli, kaksi, ehken yksi vähän pidempi lenkki. Minun koirani ainakin nauttivat siitä yhdestä lepopäivästä vilkkaamman aikataulun jälkeen.
Täydellisen koiranomistajan koirat eivät tarvitse lepopäiviä. Koirahan on tehty liikkumaan.
Mutta eikö levon kuuluisi olla osa koiran treeniohjelmaakin?  Ilmeisesti ei.

Noh, sinänsä en ole huolissani näistä täydellisen koiranomistajan koirista, koska uskon niiden esiintyvyyden laskevan murto-osaan, kun astutaan virtuaalimaailmasta tosielämään. Totuus lienet hyvin toisenlainen. Arkinen.
Toki, minusta on hienoa, että koirien kanssa harrastetaan aktiivisesti. Ja enemmän liikuntaa on parempi kuin vähemmän liikuntaa. Mutta rajansa kaikella. Miksi netissä pitää esittää niin täydellistä?
Eikö voisi vain myöntää, että ei, tänään Musti ei päässyt pitkälle lenkille, koska tänään en vain enää töiden jälkeen jaksanut, mennään sitten huomenna kunnon lenkille. Tänään jäi illan juoksulenkki tekemättä, kun satoi kaatamalla vettä. Eilen maattiin mustin kanssa vaan sohvalla. Huomenna taidetaan Mustin kanssa jättää menemättä pyörälenkille ja mennään sen sijaan kaupungille ikkunaostoksille.
Noin uskoisin sen todenmukaisemmin menevän monella. Ei aina vaan jaksa ja ehdi. Joskus pitää omistajankin levätä.

Oikeastaan eniten ihmettelen kuinka nämä täydelliset koiranomistajat ehtivät töiden ja koirien liikutuksen (tuntikausia joka päivä) ja harrastusten (joka päivä) lisäksi istua vielä netissä kaikki illat kertomassa kuinka paljon he liikuttavat koiriaan ja kuinka muut tekevät sitä liian vähän. Heillä taitaa olla vuorokaudessa paljon enemmän tunteja kuin meillä muilla. ;)   

Nämä jaksaa vuodesta toiseen naurattaa mua ja tuntuu että nykyään niitä tulee vielä enemmän vastaan kuin ennen.
Mutta nyt pitää lähteä pimeiden kanssa tuonne pimeään ja pakkaseen, että rassukat saavat riittävästi liikuntaa.

Vintit laavuilee

Siellä ne ritisee. Yksi kepinnokassa minulle (valmistuu nopeammin) ja kun olen sen syönyt, niin on mun puolikas ja koirien kaks ja puoli jo valmiina.

Eilen päätettiin katkaista tylsyyskausi ja lähteä makkaranpaistoon laavulle. Eihän siinä paljoa matkaa tule kävellessä, ehkä himpun yli kilometri suuntaansa. Mutta nähtävästi pojat ehti sitten paikanpäälläkin juosta ihan riittämiin.
Tovi meni ennen kuin sain nuotion syttymään, sen verran kosteita oli puut. Savua kyllä sain aikaan enemmän kuin koskaan ennen. Hetken jo pelkäsin joutuvani syömään kylmää makkaraa. Koiria se ei niin olisi ehkä haitannut. Koirat tuoksuu vielä tänäänkin savulle, samoin mun vaatteet ja pidemmän päälle se on aika päätäsärkevä tuoksu. Mutta oli se sen arvoista. Katsella kun galgot juoksee (vintit pimeenä), Sky seisoskelee mahdollisimman korkealla paikalla muutaman kymmenen metrin päässä tähystelemässä, jossain kaukana haukkuu koira ja puut ritisee nuotiossa. Jos ei huomioida sitä, että paniikissa rääyin galgoille painokelvottomia sanoja niiden painokelpoisten välissä, kun yritin saada niitä lopettamaan sen hullun juoksemisen kivikossa ja ryteikössä (messariin reilu viikko, olisi paree pysyä ehjinä), niin reissu oli varsin rentouttava. Äkkiä se parituntinen menee.

Kuvat on valitettavasti vähän huonoja, kameraa vaivasi taas pahemman kerran joku ja tarkennuksen kanssa oli enemmän kuin suuria ongelmia. Se ei enää vaan pysy mukana, mitenkään.
Ja ekaa kertaa bloggeri takkuilee kuvien kanssa, joten piti poistella osa kuvista, kun eivät suostuneet asettumaan sinne minne piti ja osa kuvista koki jonkun mystisen laadunheikkenemisen matkalla blogiin ja meni pikselimössöksi, joten nekin piti poistaa. Outoa.

Menomatka on melkein koko ajan loivaa ylämäkeä. Sellaista koirille sopivaa rallausmäkeä.

Ja juomavettäkin riittää. Tuossa kohtaa on ollut aina vettä, kun olen tuolla käynyt. Toisella lähistön laavulla taas on sadevesitynnyri, josta saa koirille otettua vettä.

Ei savua ilman tulta.

Sumeat kalkuttimet.

Kassius odottelee syrjemmällä.

Pöö laavun katolla.

Vintit väärällään kuvia

Joskus tuli kuvattua enemmänkin koiria ja hevosia ja kaikkea. Nyt kun kamera on siinä kunnossa, että sen kanssa saa taistella koko ajan ja sen jättämä laatukaan ei enää pärjää uusimmille kameroille, vaikka se ehjä olisikin, niin kuvausinto alkaa olla aika kadonnut.
Nämä syksyn sateetkaan ei ole innostaneet kulkemaan kameran kanssa kovin ahkerasti, mutta onneksi aina voi katsella vanhoja kuvia.
Ja koska olen laiska bloggaaja, aion vain jakaa läjän kuvia teidän kanssa.

Ibero 2010

Ibero 2011

Jordan

Capo & Io 2011

Capo 2011

Sky 2011

Capo & Pöö 2011

Io & Pöö 2011 (28.joulukuuta)

Stalkkerit 2012

Dancing on the ice 2012

In Finland, we call this "Reilu meninki". 2012

1xporokoira,2xwhippet,1xibizanpodenco,1xespanjanvinttikoira 1xafgaaninvinttikoira. Kaikki uroksia ja hyvin nukutti, paitsi tuota ystävän istuvaa paimenta.

Jänis(rusakko)kevennys.

Aulanko 2012